Neulamäen luontopolut

Neulamäen selänne on yksi Kuopion suosituimmista ulkoilu- ja virkistysalueista. Noin vuosi sitten sinne on uusittu kolme eri mittaista luontopolkua, jotka kulkevat suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualueella. Polkuja voi yhdistellä mielensä mukaan. Niin mekin teimme.

Helppokulkuinen polku alkaa Kolmisoppi-järven yhdestä kulmasta.
Matkan varrella on alueen luonnosta kertovia opastauluja.

Kolmisoppi-Neulamäen alue on jo 1800-luvun lopulta asti tunnettu monipuolisena lehto- ja kalliokasvillisuudestaan.

Vuorilammesta Kolmisoppeen laskeva puro on marraskuussakin mielenkiintoinen.

Kallioperän liikahdusten seurauksena muodostui murtumalinjoja,
joihin mannerjäätikkö aikanaan koversi rotkolaaksoja.

Vuorilampi ja sen puro ovat tällaisessa rotkolaaksossa. Lammen rannalla on tulipaikka retkeilijöiden käyttöön.

Suuri Neulamäki on noin 200m meren pinnan yläpuolella ja 120m Kallaveden pinnan yläpuolella.
Kuvassa Vuorilampi.

Kuljimme vanhan metsän polkua ja yhdistimme sen Neulamäen kiertoon. Suokorven läpi päästään pitkospuita pitkin. Neulamäen kierto on noin 5,6km pitkä.

Polku nousee kuivemmille rinteille.
Siirtolohkareet ovat kuin piilossa oleva kohtaamispaikka.

Ihastuttavat kallioimarteet eivät vähästä kylmästä hyydy.

Näistä lohkareista tulee väistämättä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä mieleen.

Vuoriperänniemen näköalapaikalta lounaaseen
näkyy mm. Haminalahden maisemia ja Kallavesi.

Pian olemme Tervaruukin ulkoilumajan lähellä avonaisessa maisemassa, jossa kesällä kukkii niittykukkaset ja läheisen rannan sorsat tulevat ruokailemaan.

Sitten alamme kiivetä Neulamäen jyrkimmälle osalle.

Tuulenpuuska suihkuttaa puiden lumia päällemme.

Neulamäen alue on muodostunut Suomen kallioperän vanhimmista kivilajeista, jotka ovat yli 2500 miljoonaa vuotta vanhoja. Pääasiassa alue on pohjagneissiä.

Vuorilammen koillisrannan korkea jyrkänne on osa 2km pitkää jyrkänneketjua. Kalliojyrkänteessä ja sen alla on useita luolia. Vuorilammen pää näkyy puiden takana tummana.

Lumista kuusikkoa voisi katsella näiltä näköalapaikoilta pitempäänkin,
mutta tuulinen sää vie eteenpäin.

Edelleen Vuorilampi siintelee tummana laaksossa ja kauempana Kallavesi.

Mäeltä laskeutumista on osin helpotettu puuportain. Sunnuntairetken aikana huomasimme, että ihmiset ovat löytäneet nämä polut ulkoilu- ja virkistymispaikakseen. Ja hienot on maisemat virkistäytyäkin!
Lehdon rehevät kasvit ja vanhan metsän lukuisat eläimet ovat taatusti elämyksellistä kokea yhdessä upeiden maisemien kanssa kesäiseen aikaan. Mutta poluille kannattaa lähteä aina kun vain pääsee.

Kotkanpolku "Pikku Pariisissa"

Viljavista pelloistaan, historiallisesta kartanokulttuuristaan ja hienostuneesta seuraelämästään aikanaan tunnetuksi tullutta Joroista on kutsuttu lempinimellä Pikku Pariisi. Vauraat viljelmät antoivat aihetta kehaista kotiseutua sanomalla: "Joroisista ollaan ja rahhoo on evväänä". Joroinen on Etelä-Savossa.

Kirkonkylän lähellä Kanavan liikunta-alueella, jossa on tanssilava, hyppyrimäki ja laavu, on Kotkanpolun lähtö- ja paluupaikka. Polku on 7 km pitkä ja kulkee Natura-alueella Kotkatharjun rinteillä ja laaksoissa.

Selkeästi merkitty polku pistää reippaaseen vauhtiin.

Syksyiset värit ovat herkullisia maastossa,
mutta keväällä polun varrella voisi nähdä mm. rauhoitettuja kangasvuokkoja
 ja muita harvinaisempia kasveja.

Rinteillä on useita muinaisrantoja, jyrkkiä rinteitä, pääte- je reunakasautumia ja sivuharjumuodostelmia.

Polku kiertää Kotkatjärven paikoin aivan rannan tuntumassa.

Oikealla puolen polkua nousee taas yksi jyrkkä rinne.
Maisema on hyvin kumpuilevaa.

Kotkatjärvi on kirkasvetinen ja rauhallinen. Rantoja ei ole pilattu mökkikirjolla.

Valo leikkii vaihtelevassa maastossa.

Järven toisessa päässä suoraan pohjoiseen
avautuu näkymät horisontissa kohti Varkautta.

Varjo ja valo ovat hyvin syvästi vastakkaisia.

Polusta on tehty lyhennetty versio uuden viitostien rakentamisen vuoksi, kun useita hiekkaharjuja joutui tien alle.

Harjulle nousussa kuljemme viilentävässä kuusikossa.

Kotkatharjun päällä polku on vaikuttava, molemmilla puolilla jyrkästi alas viettävät rinteet. Seitsemän kilometriä sujuu lopulta nopsasti, eikä ihme että polku on suosittu lenkkilijöiden keskuudessa.

Joroisten seutu on ilmastoltaan ja kasvuolosuhteiltaan suotuisa niin viljellyille kuin luonnonkasveille. Kotkanpolku keväisessä asussa linnunlauluineen on varmasti elämys. Lähde siis Metsänpiian mukaan bongaamaan lintuja ja harvinaisia kasveja heti ensi keväänä!

Retki Kinahmille eli "taivaan valtakunnan porttia" koettamassa

Nilsiässä Tahkomäen kvartsiittiselänteen jatkumona sen eteläpuolella kohoaa Kinahmin mäkiselänne. Se on avaraa maatalousmaisemaa, jonka rinteet yläosiltaan on kuusivaltaista, tuoretta ja lehtomaista kangasta, keskivaiheiltaan sekametsää ja alaosiltaan kaskeamisen jälkeistä koivikkoa. Rinteillä ei ole juuri kalliopaljastumia, vaan ne ovat moreenin peittämiä.
Maa- ja metsätalousvaltaisen kylän elämään kuuluu Kinahmin kvartsilouhoksen vaikutus, onhan Nilsiän kvartsiittia louhittu hyvin useista paikoista ja entisiä louhoksia ilmaantuu tuon tuostakin kulkijan eteen.

Jos en olisi tutkinut vuoden 2004 GT-karttaa, tuskin uskoisin että Kinahmin 12,5 km:n retkeilyreittiä olisi olemassakaan. Ja maastoon päästyämme aloimme uskoa ettei sitä sitten olekaan. Tapasimme kuitenkin reitin lähtöpaikkaa etsiessämme kylän nykyisen asukkaan, joka rohkaisi meitä polulle, joka lähtee läheltä Halunaa, Välimäentieltä. Opasteet olivat kaatuilleet metsään, mutta Kinahmi kutsui.

Jo vuonna 1995 Kinahmi on merkitty arvokkaana peltoalueena ja laajemmin Kinahmin selänne ja kyläraitti arvokkaana maisema-alueena. Samana vuonna kyläläisten joukossa syntyi idea vaellusreitin mahdollisuudesta Kinahmin huipulle. Vuonna 1996 Kinahmilla käynnistyi Maitotila maisemassa-projekti, jolloin maisema-asiat olivat ykkösasia.

 Kulkiessamme totesimme että Kinahmin rinteillä viihtyy lehtomaiset kasvit,
 niin myös lehtikuuset.

Kinahmin kylä valittiin yhdeksi ympäristöministeriön luonnonsuojelulain mukaisen maisema-alueen perustamisen edellytyksiä selvittävän projektin pilottialueeksi. Projekti kesti v.1998-2003. Tämä näkymä on mäen itäpuolelle, josta monien mäkikylien verkko levittyy. Alempana itärinteellä on myös muutamia lehtoalueita, jotka on jo suojeltu.

Hakkuuaukko antaa lisää näköalaa ja avaruutta, vaikka ei liene kaukomaisemassa parhaan näköinen.

Idea vaellusreitistä toteutui v.1999 kyläläisten talkoovoimilla ja Koillis-Savon Leader-rahoituksella. Nyt reitti on osin turmeltunut mm. opasteiden kunnon vuoksi.

Samana vuonna Savon Liitto valitsi Konttimäki-Kinahmin vuoden kyläksi. Kyläläisten into kylän kehittämiseen oli todettu. Mutta nyt kaivattaisiin hiukan lisää intoa polun kunnostamiseen.

Kylällä oli kyläympäristön kehittämis- ja maisemanhoitosuunnitelma, jota oli aikomus toteuttaa, ja konkreettinen saavutus oli kyseinen vaellusreitti taukotupineen ja tulipaikkoineen. Vuoden 2002 lopussa kyläläisten into luonnonsuojelualue-ajatukseen oli valitettavasti katkennut.

Epävarmoin miettein jatkoimme polulla opasteita etsien. Meitä kiinnosti vain Kinahmin hienot maisemat. Paikoitellen kulkutilaa oli väljästi ja kulkeminen helppoa.

Luonnon väriharmoniaa saattoi ihailla ja pysähdellä.

Kunnes polulta löytyi järeämmän menijän julmat jäljet. Kuljimme satoja metrejä metsäkoneen jättämällä keskivallilla taiteillen.

Toivoimme, ettei Kinahmin retki jättäisi tuota muistoa lainkaan. Pikkuilmiöt ilahduttivat ja matka jatkui.

Rinteellä virtaileva puro keskellä sammalikkoa on helmi.

Vedessä huuhtoutuvat kvartsiittikivimuruset erottuvat selvästi.

Rinteen länsipuolelta näkyy Siilinjärven kalkkivuorille, jos vain sää sallii.

Kinahmin huipulla ollaan 313,7 metrissä. Paikalla ei ole muuta kuin lahoava penkki ja kyltti korkeudesta. Onneksi syksy ja nuori metsä antavat lisää näkymää. Tässä soisi olevan vaikka pikkuisen tornin, josta pääsee puiden yläpuolelle katselemaan.

Kuvittelimme kauniin kesäisen päivän auringonlaskua tähän maisemaan.

Lännen puolella lepää Petro-järvi kauniissa maalaismaisemassa.

Kartan mukaan rinteessä olisi pitänyt löytyä Halssi-jyrkänne, jonne myös olisi polku. Laskeuduimme jonkin matkaa rinnettä alas, mutta jyrkänne ei tullut vastaan. Myöhemmin kuulin paikalliselta, että  jyrkänne todella on siellä ja sitä on tarinan mukaan käytetty Iso-Vihan aikana kirkonkellojen piilopaikkana.
Herkulliset maisemat täältä kuitenkin avautuivat.

Matkan aikana ohitimme useita opaskylttejä maahan vaipuneina ja ikääntyneinä. Kuljimme usean karjan metsälaitumen poikki ja sukkuloimme aitoihin tehtyjen solien läpi todeten ettei suurikokoiset ihmiset mahtuisi lainkaan niistä yli, ali eikä lävitse. Toki metsälaitumet olivat mukavannäköistä maastoa ja mielellämme olisimme tavanneet jonkun laiduntajankin. Saavutimme myös yhden toimivan laavun, jossa istuimme evästauolla. Matkan varrella oli myös moottorikelkkailijoitten talvilaavu, jonka ympäristö kaipaa kiireesti fiksaamista. Maastopyöräilijät kuluttavat ilmiselvästi osan reitistä kapeakulkuiseksi, joten jalankulkijan on astuttava jalka jalan perään, mikä ei ole erityisen mukavaa.

Viimein aloimme suunnata pohjoista kohti ja avautuneessa maisemassa kohosi utuinen Tahkomäki.

Nousimme Hiekkavuorelle, jossa aukeni valtava liuskelouhos.

Entiseen louhokseen on tehty Louhosareena, jossa on esitetty oopperaa ja muita esityksiä.
Nykyinen käyttö silläkin lienee melko vähäistä.

Turkoosi vesi ja valko-punaisen liuskekiven yhdistelmä on erityinen.
Paikka vaikuttaa jokseenkin hylätyltä.

Liuskelouhoksen jälkeen kuljimme helppokulkuista kurua alaspäin. Vierellämme lehtokasvillisuuden alla soliseva puro saatteli meidät polun loppuun. Kotkansiipisaniaisia näkyi yllättävän paljon. Mikä hieno kevätkohde!

Täälläkin on ollut paikoitusalue ja opaskartta. Miten paljon toivoisi hienolle reitille kunnossapitoa ja kulkijaystävällisyyttä. Niin, että voisimme mekin - tai erityisesti Kinahmin kyläläiset sanoa kuten Halosen taiteilijaveljekset Antti, Kalle ja Pekka Kinahmilla maalatessaan 1920-luvulla: "Kinahmin selänne on taivaan valtakunnan portti".
Kinahmin maisema-alue syntyy, toimii ja kehittyy, jos kylällä niin halutaan, kuten Marjaana Pehkonen, puheenaolleen pilottihankkeen koordinaattori on maininnut.
Luonnonsuojelualuetta Kinahmille ei haluttu perustaa, mutta retkeilijän toiveena on toimiva väylä patikoijalle ja lumikenkäilijälle. Kinahmi ansaitsee tulla laajemmin ihailluksi.

Metsänpiika ohjaa sinne mielellään.