Retki Kinahmille eli "taivaan valtakunnan porttia" koettamassa

Nilsiässä Tahkomäen kvartsiittiselänteen jatkumona sen eteläpuolella kohoaa Kinahmin mäkiselänne. Se on avaraa maatalousmaisemaa, jonka rinteet yläosiltaan on kuusivaltaista, tuoretta ja lehtomaista kangasta, keskivaiheiltaan sekametsää ja alaosiltaan kaskeamisen jälkeistä koivikkoa. Rinteillä ei ole juuri kalliopaljastumia, vaan ne ovat moreenin peittämiä.
Maa- ja metsätalousvaltaisen kylän elämään kuuluu Kinahmin kvartsilouhoksen vaikutus, onhan Nilsiän kvartsiittia louhittu hyvin useista paikoista ja entisiä louhoksia ilmaantuu tuon tuostakin kulkijan eteen.

Jos en olisi tutkinut vuoden 2004 GT-karttaa, tuskin uskoisin että Kinahmin 12,5 km:n retkeilyreittiä olisi olemassakaan. Ja maastoon päästyämme aloimme uskoa ettei sitä sitten olekaan. Tapasimme kuitenkin reitin lähtöpaikkaa etsiessämme kylän nykyisen asukkaan, joka rohkaisi meitä polulle, joka lähtee läheltä Halunaa, Välimäentieltä. Opasteet olivat kaatuilleet metsään, mutta Kinahmi kutsui.

Jo vuonna 1995 Kinahmi on merkitty arvokkaana peltoalueena ja laajemmin Kinahmin selänne ja kyläraitti arvokkaana maisema-alueena. Samana vuonna kyläläisten joukossa syntyi idea vaellusreitin mahdollisuudesta Kinahmin huipulle. Vuonna 1996 Kinahmilla käynnistyi Maitotila maisemassa-projekti, jolloin maisema-asiat olivat ykkösasia.

 Kulkiessamme totesimme että Kinahmin rinteillä viihtyy lehtomaiset kasvit,
 niin myös lehtikuuset.

Kinahmin kylä valittiin yhdeksi ympäristöministeriön luonnonsuojelulain mukaisen maisema-alueen perustamisen edellytyksiä selvittävän projektin pilottialueeksi. Projekti kesti v.1998-2003. Tämä näkymä on mäen itäpuolelle, josta monien mäkikylien verkko levittyy. Alempana itärinteellä on myös muutamia lehtoalueita, jotka on jo suojeltu.

Hakkuuaukko antaa lisää näköalaa ja avaruutta, vaikka ei liene kaukomaisemassa parhaan näköinen.

Idea vaellusreitistä toteutui v.1999 kyläläisten talkoovoimilla ja Koillis-Savon Leader-rahoituksella. Nyt reitti on osin turmeltunut mm. opasteiden kunnon vuoksi.

Samana vuonna Savon Liitto valitsi Konttimäki-Kinahmin vuoden kyläksi. Kyläläisten into kylän kehittämiseen oli todettu. Mutta nyt kaivattaisiin hiukan lisää intoa polun kunnostamiseen.

Kylällä oli kyläympäristön kehittämis- ja maisemanhoitosuunnitelma, jota oli aikomus toteuttaa, ja konkreettinen saavutus oli kyseinen vaellusreitti taukotupineen ja tulipaikkoineen. Vuoden 2002 lopussa kyläläisten into luonnonsuojelualue-ajatukseen oli valitettavasti katkennut.

Epävarmoin miettein jatkoimme polulla opasteita etsien. Meitä kiinnosti vain Kinahmin hienot maisemat. Paikoitellen kulkutilaa oli väljästi ja kulkeminen helppoa.

Luonnon väriharmoniaa saattoi ihailla ja pysähdellä.

Kunnes polulta löytyi järeämmän menijän julmat jäljet. Kuljimme satoja metrejä metsäkoneen jättämällä keskivallilla taiteillen.

Toivoimme, ettei Kinahmin retki jättäisi tuota muistoa lainkaan. Pikkuilmiöt ilahduttivat ja matka jatkui.

Rinteellä virtaileva puro keskellä sammalikkoa on helmi.

Vedessä huuhtoutuvat kvartsiittikivimuruset erottuvat selvästi.

Rinteen länsipuolelta näkyy Siilinjärven kalkkivuorille, jos vain sää sallii.

Kinahmin huipulla ollaan 313,7 metrissä. Paikalla ei ole muuta kuin lahoava penkki ja kyltti korkeudesta. Onneksi syksy ja nuori metsä antavat lisää näkymää. Tässä soisi olevan vaikka pikkuisen tornin, josta pääsee puiden yläpuolelle katselemaan.

Kuvittelimme kauniin kesäisen päivän auringonlaskua tähän maisemaan.

Lännen puolella lepää Petro-järvi kauniissa maalaismaisemassa.

Kartan mukaan rinteessä olisi pitänyt löytyä Halssi-jyrkänne, jonne myös olisi polku. Laskeuduimme jonkin matkaa rinnettä alas, mutta jyrkänne ei tullut vastaan. Myöhemmin kuulin paikalliselta, että  jyrkänne todella on siellä ja sitä on tarinan mukaan käytetty Iso-Vihan aikana kirkonkellojen piilopaikkana.
Herkulliset maisemat täältä kuitenkin avautuivat.

Matkan aikana ohitimme useita opaskylttejä maahan vaipuneina ja ikääntyneinä. Kuljimme usean karjan metsälaitumen poikki ja sukkuloimme aitoihin tehtyjen solien läpi todeten ettei suurikokoiset ihmiset mahtuisi lainkaan niistä yli, ali eikä lävitse. Toki metsälaitumet olivat mukavannäköistä maastoa ja mielellämme olisimme tavanneet jonkun laiduntajankin. Saavutimme myös yhden toimivan laavun, jossa istuimme evästauolla. Matkan varrella oli myös moottorikelkkailijoitten talvilaavu, jonka ympäristö kaipaa kiireesti fiksaamista. Maastopyöräilijät kuluttavat ilmiselvästi osan reitistä kapeakulkuiseksi, joten jalankulkijan on astuttava jalka jalan perään, mikä ei ole erityisen mukavaa.

Viimein aloimme suunnata pohjoista kohti ja avautuneessa maisemassa kohosi utuinen Tahkomäki.

Nousimme Hiekkavuorelle, jossa aukeni valtava liuskelouhos.

Entiseen louhokseen on tehty Louhosareena, jossa on esitetty oopperaa ja muita esityksiä.
Nykyinen käyttö silläkin lienee melko vähäistä.

Turkoosi vesi ja valko-punaisen liuskekiven yhdistelmä on erityinen.
Paikka vaikuttaa jokseenkin hylätyltä.

Liuskelouhoksen jälkeen kuljimme helppokulkuista kurua alaspäin. Vierellämme lehtokasvillisuuden alla soliseva puro saatteli meidät polun loppuun. Kotkansiipisaniaisia näkyi yllättävän paljon. Mikä hieno kevätkohde!

Täälläkin on ollut paikoitusalue ja opaskartta. Miten paljon toivoisi hienolle reitille kunnossapitoa ja kulkijaystävällisyyttä. Niin, että voisimme mekin - tai erityisesti Kinahmin kyläläiset sanoa kuten Halosen taiteilijaveljekset Antti, Kalle ja Pekka Kinahmilla maalatessaan 1920-luvulla: "Kinahmin selänne on taivaan valtakunnan portti".
Kinahmin maisema-alue syntyy, toimii ja kehittyy, jos kylällä niin halutaan, kuten Marjaana Pehkonen, puheenaolleen pilottihankkeen koordinaattori on maininnut.
Luonnonsuojelualuetta Kinahmille ei haluttu perustaa, mutta retkeilijän toiveena on toimiva väylä patikoijalle ja lumikenkäilijälle. Kinahmi ansaitsee tulla laajemmin ihailluksi.

Metsänpiika ohjaa sinne mielellään.

Tahkomäki - paljon muutakin kuin talviurheilua

Nilsiän Tahkomäki on mukavan rauhallinen patikointipaikka syksyllä, kun luonto on värikäs ja raikas, ja kesäsesonki turistikohteessa on ohi eikä pikkujouluaika ole alkanut.
Patikointireittejä on mahdollista suunnitella oman mielensä mukaan yhdistelemällä tai pilkkomalla taipaleita. Me ajoimme auton Syvärinrannan Hiekkoniemeen, josta toisella autolla Tahkomäentien alkupuoliskolle, Välimäen länsipuolelle. Patikointi alkoi heti vaihtelevalla maastolla aamuisen auringon kuivatellessa kasvillisuutta.

Täällä jo näkymät ympärillämme alkavat laajentua.

Metsänhoitotoimet antavat lisää volyymia näköaloille. Välimäki on Tahkon korkein huippu, 314,5m, mutta polku kulkee huomattavasti alempana.

Täällä on tilaa ja avaruutta, ystävinä hirvikärpäset, mikäli retkeilet täällä syksyllä.

Aikaa yksityiskohtien tarkkailuun kannattaa aina varata.

Joskus maasto muistuttaa pohjoisen vaaroja ja tuntureitakin.

Joskus eteen tulee paljas aukkohakkuualue.

Polku vie Huutavanholman kasvilajistollisesti arvokkaalle lehtojensuojelualueelle.

Retken vaikeakulkuisin osuus on juuri täällä.

Lehdon keskellä pulppuaa puro, jonka reunoilla kasvaa sanikkaisia.

Kasvillisuutta voisi jäädä tutkimaan pitemmäksikin aikaa, mutta ehkä keväällä olisi otollisempi aika.

Polulla on puron reunoilta kaatuneita puita, joten niitä ohitetaan vain tukevilla kengillä ja notkealla vartalolla.

Lehdosta pääsee nousemaan Tahkon rinteitä kohti melkoisen jyrkästi.

Rinteeltä vilkkuu purovesi ja rehevä lehto- ja korpikasvillisuus. Kesän valo antaisi näylle paljon lisää linnunlauluineen.

Jylhyys alkaa näkyä.

Olemme itäpuolella Tahkomäkeä, Syvärin selkävedet saarineen näkyvät.

Täältä lähistöltä löytyy nuotiopaikkakin.

Nyt olemme kiivenneet Tahkon laskettelurinteille. Tahkolahti ja matkailubisnekselle omistettu Sääskiniemi.

Hissituolit työttöminä.

Matka jatkuu ja ohitamme länsirinteet.

Kirkkaalla säällä täältä näkee paljon ihanaa savolaista järvimaisemaa, kuten taustalla Kypäräisen ja Pisan korkeat hahmot.

Kulkeminen alaspäin laskettelurinnettä kysyy varpailta kestävyyttä.

Loppumatka kuljetaan Tahkoselän läheisyydessä varsin leveällä reitillä metsän värejä ihastellen.

Päätämme polkumme Hiekkoniemen kodalle, jonka vieressä solisee puro. Patikointimatkaksi tuli noin kymmenen kilometriä, ja muuten matkaa jatketaan vielä neljällä pyörällä.

Pienehköä tietä pitkin pääsee vanhan kaivoksen laavulle Rahasmäelle. Laavu on entisen kvartsiittilouhoksen pohjalle muodostuneen lammen äärellä.

Erikoisen väristä vettä ympäröi muhkeat kvartsiittireunat. Louhoksen voi kiertää turvallisesti aidan takana.

Täällä ollaan noin 270 metrissä Rahasmäen Korkea-ahon korkeuskäyrillä.
Jos haluaa patikoida kokonaan Tahkon kierron, myös tämä laavupaikka on reitillä. Koko kierto on 20km, josta teimme nyt puolikkaan. Talvisin reitillä on hiihtolatuja ja moottorikelkkaväyliä. Reitti on luokiteltu keskivaativaksi.