Seinävuoren rotkolaakso, ihastuttava retkikohde Tuusniemellä

Savon sydämessä, Tuusniemellä, on tämä suosittu retkikohde, joka tekee vaikutuksen varmaan jokaiseen.

Maanjäristysten aikaansaama kallion halkeama on muovautunut viimeisimmän jääkauden aikana, 10 000-12 000 vuotta sitten.

Rotko on noin 500 m pitkä, 20-40 m leveä ja syvimmillään 25 m.

Alue rauhoitettiin v. 1964 luonnonsuojelualueeksi luonnonsuojelulain nojalla.

Samalla tavalla syntynyt rotko, Orinoro, sijaitsee Leppävirralla. Sen polku kulkee kuitenkin myös rotkon pohjaa pitkin, mutta täällä kuljetaan repeämän reunoilla.

Erityisesti niille, jotka eivät kykene liikkumaan vaikeakulkuista polkua pitkin,
 on rotkon reunalle rakennettu näköalatasanne.

Huimapäillä on puolestaan mahdollisuus näyttää vähän rohkeuttaan kielekkeillä.
Varovainen pitää olla, koska suojakaiteita ei ole ollenkaan.

Jäkäläpeitteiset kalliot säästynevät kulumiselta, koska aivan jokaiselle reunamalle ei monikaan uskaltaudu.

Rotkon pohjoispäässä polku laskeutuu alas portaitten avulla ja ylittää puron,
joka virtaa rotkon pohjalla.

Puro solisee läheisestä Isosta Seinälammesta
 ja virtaa suuren osan matkaa sammalpeitteisten kivikoitten alla.

Uusi nousu puron jälkeen halkeaman reunalle kysyy jo jalkoja.

Vanhat kuuset ja pohjalla oleva sammalikko elää ihan omaa elämäänsä koskemattomana.

Kallion ylikaltevilla pinnoilla hehkuu
ilmeisimmin sitruunankeltainen varjorikkijäkälä.

Täällä tulee pohdiskelleeksi, kuinka hyvin lohkareikko kestää ilman eroosiota.

Rotkon puro saavuttaa Pienen Seinälammen kohta jyrkänteiden loputtua.

Polku kuitenkin nousee vielä Seinävuoren rinteelle, josta se kaartuu alas soiselle osuudelle ja pitkospuille.

Reitin tämä puoli on vaikeakulkuinen ja märällä ja jäisellä säällä todella liukas. Hyvillä kengillä kyllä pääsee, kun valitsee askeleensa.

Rotkon kierto alkaa paikasta, jossa on upea laavu tulipaikkoineen, puuliiteri, käymälä, opastaulut ja laituri. Liikuntaesteiset on huomioitu hyvin, ja heillä on näin mahdollisuus osallistua luontoretkeen täysipainoisesti.

Polun mitta lienee reilut 2,5 km ja sen voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa.

Patikoija voi jatkaa tästä matkaansa Kaavinkoskelle saakka käyttäen matkan varrella olevia laavuja.

Laavu on parhaasta päästä. Sinne mahtuu isompikin porukka tai useampi pikkuporukka. Silmiinpistävää on kohteen siisteys, josta kiitos Tuusniemen kunnalle, joka huolehtii ylläpidosta. Esimerkillistä retkeilyn edistämistä!

Rotkolaaksoon on Tuusniemen keskustasta matkaa 7-8 km. Kohde sopii hyvin koko päivän ohjelmaksi. Lähde siis! Talven tultua siihen tulee vielä jotain ekstra lisää, ainakin lunta ja jäätä.

Pisa - aina elämys

Pohjois-Savon maisemahelmi, Pisa, on vertaansa vailla.

Vaikka oli sateista, toteutimme Pisankierron Nilsiän Lastukosken parkkialueelta lähtien
 ja talsimme noin 8,5 kilometriä pitkän retkipolun syyspäiväntasauspäivänä.

Luonnonsuojelualue on 280 hehtaarin suuruinen, Metsähallituksen hallinnoima, ja Pisan laella oleva 1,5 ha:n suuruinen entinen suojelualue on Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen omistuksessa. Laki suojeltiin jo v. 1963, mutta luonnonsuojelualue perustettiin vasta v. 1993.

Maasto oli märkää jo ennestään, ja vettä tihuutteli, mutta sää oli vielä kyllin lämmin.

Pisankierto kulkee vaihtelevasti kumpareita ja kosteikkoja ylittäen, ja soiden ennallistamisen vuoksi pitkospuita tarvitaan, ja nyt olisi aika uusia ne pian. Osa matkaa kulkee metsänhoitotietä pitkin. Polku kiertää Ison Pisanlammen sen länsipuolelta.

Pisanpuro alkaa Isosta Pisanlammesta ja virtailee Valkeiseen.

Pirunkellari seisoo Pisan pohjoispään jyrkimmässä nenässä. Täältä on ammoisina aikoina kilkuteltu vuorikristallia korukiviksi ja niin nämä onkalot ovat syntyneet. Tosin tällaisille paikoille on aina myös kehitelty tarinoita, kuten tällekin "luolalle". Luola on rauhoitettu, eikä sieltä ole lupa ottaa kiviä itselleen.

Pirunkellarilta alkaa polun vaikein nousu, jota muutamat portaikot avittavat alkuun.

Jyrkänteeltä näkee sopivasti pohjoisen suuntaan Kypäräiselle ja Valkeisen järvelle.

Jyrkänne on komea ja paikka tuntuu ylevältä, kuten Pisa alunperin onkin tarkoittanut pyhää.

Luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös Pisan jatkona kohoava Pieni-Pisa. 

Sade lakkasi ja metsä alkoi työntää höyrypilviä taivaalle.

Jyrkkä nousu jatkuu jatkumistaan. Vahvat juurakot polulla antavat tukea liukkaallakin.

Pisa on suojeltu vanhojen metsien alueena. Luonnon omaa muuttumistahtia on ihana seurata.

Puut vanhenevat, jäkälät ja sammalet kukoistavat, värit miellyttävät kulkijaa.

Nousua riittää vielä kohti näkötornia.

Tornista näkyykin yllättävän hyvin sateisella säällä, jopa Puijon torni osui silmiin paljaalla silmällä. 

Tämä lienee viimeinen käynti tällä tornilla. Uusi ja korkeampi on luvassa vuoden vaihteessa.

Tornin rakenteet ovat olleet säiden armoilla jo kyllin kauan.

Itäpuolen jyrkänteen päällä auvautuu huikaisevat syysmaisemat.

Luonnontilainen metsä rauhoittaa mielen.

Kosteat henkäykset ajelehtivat ohitsemme. Tämä tuntuu juhlalliselta.

Mäkijono jatkuu vasemmalta lähtien: Mustikkamäki, Katkonmäki, Tervasmäki, Kakkomäki ja Papinmäki.

Ja usva huuhtoo ne.

Tässä Mustikkamäki ja sen alapuolella kirkasvetinen Valkeinen.

Pisan laella on Täyssinän rauhan rajamerkit, joista olen kertonut jo aiemmin Pisa-jutussani.

Matka jatkuu vielä kolmisen kilometriä alas metsäistä polkua pitkin lähtöpaikalle.

Lastukosken parkkialueelle mahtuu useita autoja, siellä on kuivakäymälä ja opastustaulu sekä pöytä penkkeineen evästyksille. Pisalla ei ole tulenteko sallittua, mutta tornilla voi syödä eväät penkeillä istuen. Pisan retkelle kannattaa varata aikaa reilusti. Maisemien ihailu vie yllättävän paljon aikaa ja luonnontilaisesta metsästä löytää aina uutta.

Pisaa vielä lisää.

Vertailun vuoksi tässä muutama kuva viikkoa aiemmin tehdystä Pisanretkestä täysin erilaisella säällä, lämpimällä syyskuulla.

Lyhyempi reitti Pisalle, Salmenpellon parkkipaikalta, on vain 1,6km pitkä. Nousevaa polkua on miltei koko matkan, mutta polku on hyvä eikä pitkospuita ole.

Tämä jyrkänne on hyvin tuttu.

Jyrkimmän kohdan apuna on kaiteita ja portaita, nekin kyllä nyt uusimista vailla.

Tälle tornille jätämme hyvästit. Kauniina päivänä Pisankävijöitä oli yllättävän paljon.

Idän jyrkänteellä kannattaa viipyä ja ihailla vain.

Halusin etsiä vanhan polun, joka kiertää jyrkänteen alapuolella ja johtaa lopulta Salmenpellontielle. Tällä kertaa riitti, että ehdin huumaantua Korjanperän mahtavasta kivikkoryöpystä. Äsken olimme tuolla ylhäällä alas katsomassa. Hyvin mielenkiintoista!

Paluu tapahtui kuitenkin samaa polkua kuin tullessa. Täällä näkee lehtomaista kasvillisuutta, suuntautuuhan rinne otolliseen ilmansuuntaan etelään. Villiruusut odottavat kiulukoineen lintuja.  

Molemmat reitit ovat omalla tavallaan hurmaavia. Pisankierto kulkee suurimmaksi osaksi Nilsiän puolella, ja lyhyempi Juankosken puolella. Jokaisena vuodenaikana kokee erilaisia elämyksiä tutkiessaan näitä arvokkaita maisemia. Metsänpiika on valmiina viemään sinut haltioitumaan Pisan luontoon. Lähde siis!

 Tässä lyhyemmän polun tarkempi kuvaus