Pisa - aina elämys

Pohjois-Savon maisemahelmi, Pisa, on vertaansa vailla.

Vaikka oli sateista, toteutimme Pisankierron Nilsiän Lastukosken parkkialueelta lähtien
 ja talsimme noin 8,5 kilometriä pitkän retkipolun syyspäiväntasauspäivänä.

Luonnonsuojelualue on 280 hehtaarin suuruinen, Metsähallituksen hallinnoima, ja Pisan laella oleva 1,5 ha:n suuruinen entinen suojelualue on Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen omistuksessa. Laki suojeltiin jo v. 1963, mutta luonnonsuojelualue perustettiin vasta v. 1993.

Maasto oli märkää jo ennestään, ja vettä tihuutteli, mutta sää oli vielä kyllin lämmin.

Pisankierto kulkee vaihtelevasti kumpareita ja kosteikkoja ylittäen, ja soiden ennallistamisen vuoksi pitkospuita tarvitaan, ja nyt olisi aika uusia ne pian. Osa matkaa kulkee metsänhoitotietä pitkin. Polku kiertää Ison Pisanlammen sen länsipuolelta.

Pisanpuro alkaa Isosta Pisanlammesta ja virtailee Valkeiseen.

Pirunkellari seisoo Pisan pohjoispään jyrkimmässä nenässä. Täältä on ammoisina aikoina kilkuteltu vuorikristallia korukiviksi ja niin nämä onkalot ovat syntyneet. Tosin tällaisille paikoille on aina myös kehitelty tarinoita, kuten tällekin "luolalle". Luola on rauhoitettu, eikä sieltä ole lupa ottaa kiviä itselleen.

Pirunkellarilta alkaa polun vaikein nousu, jota muutamat portaikot avittavat alkuun.

Jyrkänteeltä näkee sopivasti pohjoisen suuntaan Kypäräiselle ja Valkeisen järvelle.

Jyrkänne on komea ja paikka tuntuu ylevältä, kuten Pisa alunperin onkin tarkoittanut pyhää.

Luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös Pisan jatkona kohoava Pieni-Pisa. 

Sade lakkasi ja metsä alkoi työntää höyrypilviä taivaalle.

Jyrkkä nousu jatkuu jatkumistaan. Vahvat juurakot polulla antavat tukea liukkaallakin.

Pisa on suojeltu vanhojen metsien alueena. Luonnon omaa muuttumistahtia on ihana seurata.

Puut vanhenevat, jäkälät ja sammalet kukoistavat, värit miellyttävät kulkijaa.

Nousua riittää vielä kohti näkötornia.

Tornista näkyykin yllättävän hyvin sateisella säällä, jopa Puijon torni osui silmiin paljaalla silmällä. 

Tämä lienee viimeinen käynti tällä tornilla. Uusi ja korkeampi on luvassa vuoden vaihteessa.

Tornin rakenteet ovat olleet säiden armoilla jo kyllin kauan.

Itäpuolen jyrkänteen päällä auvautuu huikaisevat syysmaisemat.

Luonnontilainen metsä rauhoittaa mielen.

Kosteat henkäykset ajelehtivat ohitsemme. Tämä tuntuu juhlalliselta.

Mäkijono jatkuu vasemmalta lähtien: Mustikkamäki, Katkonmäki, Tervasmäki, Kakkomäki ja Papinmäki.

Ja usva huuhtoo ne.

Tässä Mustikkamäki ja sen alapuolella kirkasvetinen Valkeinen.

Pisan laella on Täyssinän rauhan rajamerkit, joista olen kertonut jo aiemmin Pisa-jutussani.

Matka jatkuu vielä kolmisen kilometriä alas metsäistä polkua pitkin lähtöpaikalle.

Lastukosken parkkialueelle mahtuu useita autoja, siellä on kuivakäymälä ja opastustaulu sekä pöytä penkkeineen evästyksille. Pisalla ei ole tulenteko sallittua, mutta tornilla voi syödä eväät penkeillä istuen. Pisan retkelle kannattaa varata aikaa reilusti. Maisemien ihailu vie yllättävän paljon aikaa ja luonnontilaisesta metsästä löytää aina uutta.

Pisaa vielä lisää.

Vertailun vuoksi tässä muutama kuva viikkoa aiemmin tehdystä Pisanretkestä täysin erilaisella säällä, lämpimällä syyskuulla.

Lyhyempi reitti Pisalle, Salmenpellon parkkipaikalta, on vain 1,6km pitkä. Nousevaa polkua on miltei koko matkan, mutta polku on hyvä eikä pitkospuita ole.

Tämä jyrkänne on hyvin tuttu.

Jyrkimmän kohdan apuna on kaiteita ja portaita, nekin kyllä nyt uusimista vailla.

Tälle tornille jätämme hyvästit. Kauniina päivänä Pisankävijöitä oli yllättävän paljon.

Idän jyrkänteellä kannattaa viipyä ja ihailla vain.

Halusin etsiä vanhan polun, joka kiertää jyrkänteen alapuolella ja johtaa lopulta Salmenpellontielle. Tällä kertaa riitti, että ehdin huumaantua Korjanperän mahtavasta kivikkoryöpystä. Äsken olimme tuolla ylhäällä alas katsomassa. Hyvin mielenkiintoista!

Paluu tapahtui kuitenkin samaa polkua kuin tullessa. Täällä näkee lehtomaista kasvillisuutta, suuntautuuhan rinne otolliseen ilmansuuntaan etelään. Villiruusut odottavat kiulukoineen lintuja.  

Molemmat reitit ovat omalla tavallaan hurmaavia. Pisankierto kulkee suurimmaksi osaksi Nilsiän puolella, ja lyhyempi Juankosken puolella. Jokaisena vuodenaikana kokee erilaisia elämyksiä tutkiessaan näitä arvokkaita maisemia. Metsänpiika on valmiina viemään sinut haltioitumaan Pisan luontoon. Lähde siis!

 Tässä lyhyemmän polun tarkempi kuvaus

Niittylahden retkeilyreitillä ensimmäisenä luonnonpäivänä 31.8.2013

Ulkoilu- ja retkeilyalue Vehmersalmentien (nro 539) varressa Kuopion kaupungin alueella tarjoaa levollisia maisemaelämyksiä ja luonnonrauhaa.

Kymmenen kilometrin mittainen retkeilyreitti yhdistää kaksi luonnonsuojelualuetta toisiinsa, Tonkkurinmäen ja Mustamäen luonnonsuojelualueet.

Tonkkurinmäen selänne upeine männikköineen.

Tämä selänne rauhoitettiin vuonna 1974 merkittävänä geologisena kohteena,
 luonnonmaiseman ja metsäkasvillisuuden suojelualueena.

Selänteen päälle kiipeämistä helpottaa muutamat portaat.

Selänteen korkein kohta on 143 m merenpinnasta. Komealle, tasaiselle kivelle nouseminen kannattaa, sillä maisema aukeaa kohti Kuopiota ja Kallavettä. Näköalapaikkoja löytyy lisää pitkin selännettä.

Retkipolku kulkee osin metsänhoitotietä, jolta poikkeava polku ei kovin hyvin hahmotu heikosti näkyvien merkintöjen takia. Tämä ongelma on hyvin monella retkeilyreitillä, ja saattaa usein eksyttää.
Polun varrella kohtaamme pikkuisen Joutenlammen.

Järeiden kuusten katveessa on turvallista kulkea, vaikka mistäpä sitä tietää, millaisia otuksia kivien takana kurkkii!

Tässä vaiheessa alkaa jo evästauko tulla mieleen, ja kaivataan tulevaa laavua.
Vaan laavu olikin niin miehitetty, että matkaa oli pakko jatkaa ja etsiä eväspaikka sammalkiviltä. Laavu on pikkutien päässä, joten sinne on helppo tulla vaikka autolla ja kuljettaa isommankin eväskuorman tulille.

Saavutimme lopulta Mustamäen luonnonsuojelualueen, jossa on useita katselupaikkoja kallioisilla jyrkänteillä. Mustamäki on suojeltu v. 1974 geologisena muodostumana ja metsäkasvillisuuden ja maiseman suojelualueena.

Kalliot nousevat nelisenkymmentä metriä järven pinnasta. Paikoitellen kalliot putoavat pystysuorasti veteen. Alla siintelee Mustajärvi.

Vihreässä sammalmetsässä virtailee metsäpuro.
Sen värikkyys pysäyttää.

Kaupunki on hankkinut katselutornin v.2012, ja sieltäpä kelpaa maisemia tutkia ja kiikaroida.

Rytmikkäät kivet pistävät silmään retken loppupuolella.

Niittylahden retkeilyreitti alkaa ja loppuu tässä puuvanhuksen luona. Se on Kuopion kaupungin Harjulan tilalla kasvanut petäjäpuun latva. Harjulan tilan omisti eversti, ritari, Suomen sodan sankari C.L.Lode. Puu on ollut historiallisesti ja maisemallisesti arvokas Kuopiossa. Sen ikä on arviolta 240 vuotta. Turvallisuussyistä se oli kaadettava v.2005, ja sen latvaosa on tuotu Niittylahteen, jonka takamaita Lode aikoinaan omisti. Tyviosa seisoo edelleen Kuopiossa Niuvantien risteyksessä.