Marraskuun voimat


Marraskuiset sään ja maiseman muutokset terapoivat mieltä. Milloin on aurinkoa, kylmää, märkää taikka tuulta, milloin harmaata aamusta synkkään yöhön, milloin kuun kuultava helinä.

Kultainen auringonnousu puiden lävitse lämmittää.

Vapaa virta sinnittelee, vaikka rannoilla jo vesi saa kuoren.






Rauhoittavat värisävyt tyynnyttävät ajatuksia.

Laiturissa levätään pimeimmän yli.

Joutsenten parvi kaartaa kylmenevällä taivaalla yöllistä lepopaikkaa etsien

Marraskuu tekee muutosta





Auringosta on enää himmeä kajo

Seuraavana päivänä rauha on poissa. Itätuuli iskee rantaan voimalla tehden omat jäärakennelmansa maastoon.








Kylmä myrskyinen tuuli tuntuu elämykseltä, vaikka kädet palelevatkin.















Suojaisempaan lahteen työntyy jääpeittoa. Aallokko sotkee matalan veden ruskeaksi.

Vellova vesi taipuu jään kanssa kamppaillessa viimein kakkoseksi.









Marraskuu voi olla elämyksiä ja ihmeitä. Se on tervetullut silta rauhoittumisen aikaan, se on omassa voimassaan kovin terapeuttinen ja tarpeellinen. 
   Syksyn ja kasvun loppu koko komeudessaan antaa meille aihetta kiittää päättyneestä ja       odottaa uutta valoa.