sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Rauanjoki Pohjois-Karjalassa


23.5.2014 kevätmelonta uudella seudulla, Polvijärven Rauanjoella kiinnosti. Sää oli tilattu jälleen aurinkoiseksi.


Aloituspisteeksi valitsimme Multavierun Polvijärven kunnan rajamaiden liepeillä, josta lähtien joki oli varsin kivinen ja matalavetinen.


Alkutaival ei paljon antanut lepotaukoja ja aikaa maisemien katseluun. Mutkia alkoi olla jo ja se kivinen reittiosuus jatkui.


Oikeastaan pientä koskentynkää riitti kaiken aikaa.



Ensimmäinen lepotauko pidettiin mielenkiintoisella hiekkasärkällä, joita lopulta oli koko loppumatkalla uusia ja yhä uusia. Olimme tässä vaiheessa ohittaneet Kansalanmyllyn pohjapadon kantamalla kanootti sen ohitse. Tässä jo pääsi lepäämään.


Rauanjoki on kaivautunut hiekkaiseen maahan ja mutkittelee äärimmäisen paljon muuntaen edelleen kulkuväylää. Missään en ole niin mutkaista jokea nähnyt.
Tässä linkki kartalle.
Joen ympärillä on "rosvohotuja", joiden syntymekanismi ei aivan vielä selvinnyt.



Tiaissärkän laavulla levähdimme. Olimme puolimatkassa. Laavu on Metsähallituksen hoidossa, ja oli edustavassa kunnossa.



Tiaissärkän laavu palvelee niin patikoitsijoita kuin melojia. Melonta lienee kuitenkin melko harvinaista täällä, koska reitillä on lukuisia kaatuneitten puitten esteitä.



Nokipannukahvit tulivat tarpeeseen, oltiinhan selvitty totaaliesteistä, joen poikki kaatuneista järeistäkin puista. Nyt ei enää kivinen pohjakaan tärissyt kanootin alla. Vettä ja virtaa tuntui riittävän, joten sujuvien väylien valikointiin ja ohjailuun sai keskittyä.



Tiaissärkän laavullakin näkee joesta vain osan, mutkat kääntyilevät edestakaisin.




Melontaretkemme loppui Välisärkän metsästysmajan rantaan, jossa toinen automme odotti valmiina. Matkaa tuli noin 22km. Mutkaisuus ja esteet kivikkoineen teetättivät töitä ja pitivät hereillä. Sää oli kaunis, lukuisat rantasipit ilakoivat joella edessämme lennellen. Muutama leppoisa koskikin saatiin elähdyttämään oloa, toki niitä olisi saanut olla enemmän.
Rauanjoki ei ole erityisen suositeltava varsinkaan aloittelijoille, mutta jos elämään haluaa hiukan jännitystä ja selviytymisen meininkiä, niin tässäpä yksi vaihtoehto kumminkin!