maanantai 4. kesäkuuta 2018

Huutavanholma,Tahkon portaat ja muita ihmeitä

Etsi polku
Lehtojensuojelualue Huutavanholma Tahkomäen kupeella oli syy lähteä patikoimaan. Jo alkumatkassa kaatuneiden puiden järkyttävä määrä pani miettimään, mennäänkö eteenpäin vai lähdetäänkö takaisin.


Päästiinpä Huutavanholmaan lehtojensuojelualueelle. Tämä on yksi Savon seitsemästä ihmeestä. Puro kolistelee osittain näkyvissä, osittain kivikon alla. Ehkä se riittää ihmeeksi. Tosin kasveja voisi bongailla ellei olisi hyttysparvi kintuissa.

Tuleepa jumppatuokiot samalla, kun loikit puiden yli, ali ja kierrellen polkua silmällä pitäen. Matka on kohti Tahkon huippua. Ihan kuka vain ei tällaiselle polulle halua lähteä.

Näköaloja alkaa aueta lähellä korkeinta kohtaa. Puiden latvat on aika säännöllisesti menneet poikki talven lumikuormissa.


Näkymä laskettelurinteiden sivusta Syvärille. Sääskiniemen matkailualue saa jäädä hiljaiseloonsa.


Tahkon huipulta löytyivät nämä melko uutukaiset portaat. Nyt siis niitä alaspäin astelemaan.

Suuri levähdyspaikka penkkeineen.

Askelmia riittää, ja huomenna pohkeet kiittää.

Maisemien katselu rajoittuu melkein sinne levähdyspaikalle, koska portaat ovat metsävyön sisällä.

Portaiden alapää on pramean leveä. Suomalaisuutta jäätiin kaipaamaan,
varsinkin kun ihmisiä tavattiin vain puolenkymmentä, hekin enimmäkseen urheilijoita.

Reippaasti 4km pitkä, melkoisen vaivalloinen retki tuli tehtyä parissa tunnissa. Sitten istuuduimme autoon ja ajoimme kaunista Sänkimäentietä kohti Kuopiota. Sänkimäki sijoittuu Tahko-Kinahmi-selänteen ja Siilinjärven väliin.

Suomalaisuutta ja perinteistä maisemaa löytyi lopuksi Sänkimäeltä,
jossa edelleen portaat kutsuivat.
Varpumäen näkötorni on hyvässä kunnossa.

Näkymiä voi ihastella jokaiseen ilmansuuntaan. Sänkimäki on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue komeine viljelyksineen. Tuonne taivaanrantaan jää Tahkomäki, oikealla nousee puolestaan Kinahmin selänne.

Katse Kuopioon päin. Esi-isien kylillä ollaan ja mieli rauhoittuu.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Talvinen Pisa

Pyhä paikka Pisa tulee aina olemaan uudenlaisia elämyksiä tulvillaan. Niin nytkin tammikuussa, kun tykkylumiset puut huojuivat korkeuksissa ja saivat kulkijan mielen nöyräksi.
Salmenpellontieltä lähtevällä polulla oli aavistus siitä mitä tämä oikutteleva talvi on puustolle tehnyt.

Monet latvat ja latvukset olivat saaneet kumartua maahan asti.

Maasto oli täynnään katkenneita suuriakin puita. Tämä kuusi seisoi vielä vakaana.

Polun varrelle oli syntynyt valoisia aukioita puiden kaatuessa tuulissa ja raskaan painon alla.

Pisan jyrkänteelle tullessa lumen ja huurteen valkoinen väri muuntui sadoiksi sävyiksi.



Pyhät puut - rauha

Pienet haasteet antavat lisäpotkua kohti huippua

Valkoinen









Holvien kautta historiallisille rajoille



Täyssinänrauhan rajamerkkien luona









Ahmimme talven runsasta kauneutta, huokailemme.

Tornille kiivettyämme maisema näyttäytyy varsin laajasti, vaikka on pilvinen päivä

Näkötorni on huurtunut melkein umpeen, mutta ei se nousemista haittaa.

Lastukosken suuntaan

Takana Tahko

Kypäräinen ja Ala-Siikajärvi taustalla



Parhaita elämyksiä parhailla paikoilla
Pisa on huippupaikka niin kesäiselle kuin talviselle retkelle. Salmenpellontieltä on suorin yhteys Pisan huipulle, vaikkakin nyt on kaatuneita puita polun päällä. Osaava retkeilijä ei kuitenkaan eksy, vaikka joutuisi kiertämään hiukan, elämykset korvaavat vaivan.
Kohde on Metsänpiian suosikki numero 1. Tuletko mukaan ensi kerralla?

maanantai 6. helmikuuta 2017

Uuden blogin rustaamista

Uusille retkille on saatava lisää tilaa. Tänne siis lisäilen uudet jutut ja  siirrän myös entisiäkin retkikuvauksia. Pikkuhiljaa...

maanantai 11. toukokuuta 2015

Ennen käen kukuntaa (Polku Pisalle)

Kun koivuissa ei vielä höristele hiirenkorvat, eikä vanha polkureitti piilottele korkean kasviston sisässä, on aika kevätretken. Siis lapsuusmaisemiin ja Pisan tienoille, polulle joka alkaa Jyrinlahdesta Likolahdentieltä kohti Salmenpellontietä ja Pisan Juankosken puoleista pysäköintipaikkaa.

Viitat ohjaavat varmaan oikein, mutta ikivanha karttataulu saisi hävitä väärine tietoineen. Onneksi mäkinyppylät nimineen on tuttuja ja oma kartta mukana.
Lähellä lähtöpaikkaamme on Hautamäki, sitten polku menee Papinmäen kautta, Rokkamäki, Kakkomäki ylittäen ja Tervasmäen kupeella kulkien Haukilammen rantaan ja päätepisteeseen.

Vapun jälkisunnuntai 3.5. oli jokseenkin sateinen, mutta kosteassa maastossa 
vihreä valloittaa ja lepyttää.


Harvennus- ja avohakkuiden jäljiltä polun läheisyydessä maisema avautuu Likolahdelle.

Jäkälät, sammalet, kivet riittävät antamaan elämyksiä. Yksinkertaista.

Mäkikumpareella törmäämme asutuksen jälkiin, aikanaan kasketut rinteet ympärillä. 
Vanha uuni ja hevosenkengät.

Mäkien välissä oli lunta vielä viitisentoista senttiä. Alhaalla virtasi puro.

Polku alkoi myös virrata.

Vanha metsä suurine leppineen on lintujen kehto.

Kesän kasvaessa polku saattaisi olla varsin kiinnostava kasvillisuudeltaan ja eläimistöltään.

Salmenpellontien läheisyydessä saavuimme taas vanhaan pihapiiriin. Löytyi uuneja ja suuren navetan raunio kuusien ja raitapajujen keskeltä. Yhteys menneeseen tuli konkreettiseksi.

Navetan vesisäiliön reunojen torvijäkälät kohoavat valoon. Luonto peittää ihmisen jäljen.

Polku näkyy retkikartoissa, mutta tietoja siitä ei netissä ole. Pelkkien viittojen varassa ei retkelle kannata lähteä muuten kuin selkeän kartan ja kompassin kanssa. Punaisia maalimerkkejä kyllä puissa on, mutta niitten näkyminen ajallaan voi olla hankalaa.
Toivoisi kuitenkin, että nämä vanhat kulkureitit säilyisivät, ja ihmiset uskaltautuisivat vieraampaankin maastoon. Tätä polkua kuljettiin ennen Pisalle ja nytkin Salmenpellontien pysäköintipaikalle.
Näillä maisemilla kelpaa vaeltaa ja etsiä omaa rauhaansa.