Kolvananuuro Pohjois-Karjalassa

Kolvananuuron luonnonsuojelualue sijaitsee Kontiolahden ja Enon kuntien mailla Pohjois-Karjalassa. Rotko on osa kymmenien kilometrien pituista jyrkkärinteistä murroslaaksoa. Luonnonsuojelualue on noin neljä kilometriä pitkä ja noin neljäsataa metriä leveä. Retkelle uuroon pääsee molempien kuntien omilta pysäköintipaikoilta.

Kontiolahden P-paikalla on opastustaulut, pöytä penkkeineen retkievästelylle,
 sekä kuivakäymälä.

Rotkolaakso muodostui viimeisen jääkauden aikana, kun jäät virtasivat ja hioivat rotkoa syväksi.
Kolvananuuro on Suomessa ainoa paikka, jonka kalliot on todistetusti syntyneet kerrostumalla.
Tämä voisi olla yksi esimerkki kerroksista.

Tästä matkaa voi tehdä niin Kolille kuin Patvinsuolle saakka. Välietappeja on laavuineen polun varrella. Me valitsimme Uuronreitin, jonka pituus on noin 5 km. Ajankohtana helluntai 2015, toukokuun 24.pv.

Polku voi olla jossakin kohdin kovin herraskaisen leveä, muttei juuri tämän jälkeen.

Vuoden luonnonkukkienpäivän teemakasvi tänä vuonna oli tupasvilla.
Tässä se kukkii juuri toukokuun lopulla ennen kuin valkoiset siementupsut valmistuvat.

Pieni Koirilampi sijaitsee jo alkumatkassa. Se on kasvamassa umpeen hiljalleen.
Suuri Koirilampi jää taaksemme ja jää tällä kertaa retken ulkopuolelle.

Musta vesi näyttää pohjattomalta ja kuvastelee rannoilta kohoavaa seinämää.

Lammen rannalla on kuivakäymälä ja tulipaikka, joka kannattaa hyödyntää, koska tällä retkellä toista ei tule vastaan.

Soistuminen saa kuuset kuolemaan lammen rannalla.
Luonto muuntuu, niin kuin aina.
 Luonnontilainen metsä hoitaa itse itseänsä.

Koirilammesta lähtee puro virtaamaan pitkin uuron pohjaa,
välillä peittyen kivien alle.
Tässä puron pohjalla näkyy raitaisia kiviä,
eiköhän liene juuri niitä kerrostuneen kallion murikoita.

Polku on vaativa ja kysyy vaeltajalta tasapainoa ja ketteryyttä. Kaatuneet puut voivat aina olla yllätyksenä edessä.

Rotkossa on kuljettava huolella, ja mihinkäs sitä kiire olisi, paljon on ihmeteltävää ympärillä. Lumilänttejä ja jäätäkin on askeleiden alla.

Eroosio vierittää kivilohkareita rotkon seiniltä alaspäin.

Rotkossa valo ja varjo taistelevat. Toukokuun lopussa on vielä kasvustot pieninä alkuina,
koska lämpö- ja kosteusolosuhteet vaihtelevat näkyvästi.

Vaateliaat kasvit viihtyvät täällä,
ja itse koetin tunnistaa missä kasvaisi myyränporras.
Olisiko se tämä?

Kallioseinämiltä näkyi ainakin tunturikiviyrtti, ja kesän edetessä tulee runsaasti lehdon kasveja. Rotkon seinämät nousevat jylhinä.

Polku rotkossa on vaativa, eikä apua ole lähellä,
 joten viisainta on ottaa mukaan matkakumppani ja ensiapulaukku.

Puron virtaavassa vedessä uiskenteli lukuisia mutu-kaloja.

Tähän aikaan saniaisviidakot eivät rehota vielä, mutta kesällä ne
voivat peittää jopa kulkijan. Lehdon rehevyys on varmasti elämys.

Kotkansiipi on levinnyt tänne voimakkaasti,
kuten muutkin saniaiset.

Tervehdys metsältä

Rotkon pohjalta noustuamme länsipuoleiselle reunalle, näkökulmat muuttuvat. Seinämät nousevat uuron pohjalta jopa 70-80 metriä.

Nousemista riittää rotkon reunalle kiivetessä.

Kauneimmat maisemat ovat länsireunalla. Jyrkkien kielekkeiden päällä täytyy varmistaa turvallisuus.

Kolvananuuro on maisemallisesti arvokas, kasvillisuudeltaan runsas, geologisesti mielenkiintoinen sekä erämaatunnelmaltaan yksinkertaisesti huippukohde patikoinnille. Voit tunnistaa hyvin peukaloisen laulun uurossa kulkiessasi. Ehkä näet haukkojen liitelevän laakson yllä. Pohjoisen ja etelän kasvillisuuden, varjon ja valon, kuivan ja kostean vuorottelu tekee tästä kohteesta rikkaan ja paljon antavan.

Pisaa valloitetaan

Kiitos Metsähallituksen, Pisalle saatiin viimein uusi kestävä näköalatorni ja useita kulkemista helpottavia rakenteita, teräsportaita ja -kaiteita, uusittuja opasviittoja, pitkospuita ja siistityt polut.
Lastukosken kyläyhdistys on mallikkaasti talkoillut omalle uimarannalleen huippuhienon kodan retkeilijöidenkin käyttöön. Toivoa sopii, että retkiporukat osaavat käyttäytyä kuten nykyretkeilijän pitääkin huolehtimalla paikat aina siistiin kuntoon ja kunnioittamalla tiedossa olevia sääntöjä.
Meidän retkemme Pisalle alkoi tutustumalla tuohon Lastukosken kotaan Vuotjärven rannalla. Paikka oli niin siisti, ettei sinne hennonnut jäädä edes omia termarikahveja juomaan, vaan ajelimme Salmenpellon P-paikalle Juankosken puolelle, josta pääsimme lyhintä reittiä huipulle.

Taidolla rakennettu ja huollettu kota. 

Vuotjärven lahti aukenee houkuttelevana, uimaan ja melomaan kesällä, erityisesti nauttimaan.

Salmenpellontien aloituspiste sijaitsee mukavasti suojassa.
On hienoa aloittaa retki, kun opasteet on tuoreessa kunnossa, selkeät ja siistit.

Salmenpellon puoleinen polku vie suoraan huipulle,
mutta toki tästäkin on mahdollista poiketa Pisankierrolle. 

Pisan vanhenevien metsien matot ovat muhkean sammalpeitteisiä.

Polun varrella olevien ikivanhojen asumusten jäänteisiin kuuluu
 myös vanha kivistä rakennettu kaivo, joka nyt on saanut turvavarustuksen.

Marraskuun ensimmäinen päivä oli mainio poutapäivä ennen luvattua lumisadetta.
 Aamupäivän utu  pysyi aikansa viileän yön jäljiltä, ja pyyhki kuuraisia puunlatvoja.

Uusi näköalatorni on teräksinen, useita metrejä entistä korkeampi,
 ja varsin turvallisen tuntuinen.

Hyvällä ja kirkkaalla säällä ja vielä kiikarein varustautuneena täältä voi nähdä tosi kauas. Kannattaa ottaa kartta mukaan jotta osaa paikallistaa näkemänsä.

Kypäräisen hahmo tarttuu useisiin kuviin. Ehkä siinä on jokin taikavoima.

Tornista laskeuduttuamme istuimme penkille reppumme evästarjontaa huventamaan. Ihmisiä oli liikkeellä runsaasti. Ei ole viime vuosina ollut tällaista tungosta vielä. 

Harmittavainen tilannekin siellä nähtiin, kun eräs vanhempi mies pystytteli tuomistaan pilkkeistä nuotiota entisen tornin vieruskiville. Huomautuksista huolimatta mies sinnikkäästi sytytti tulen ja naureskeli, ettei nyt ole heinäkuu. 

Esimerkillään hän teki nyt kyllä melkoisen mokan, sillä nuotion jäljet yllyttävät muitakin ihmisiä tekemään avotulia, mitä siellä nimenomaan kielletään tekemästä. Pitäisiköhän tulentekokielto olla selkeämmin esillä, kun kaikki eivät jaksa lukea taulun tekstejä, jossa lukee:

leiriytyminen ja avotulenteko on kielletty.

Kuljimme Pisan harjennetta pitkin Pirunluolalle katsomaan, millaiset rakennelmat sen jyrkänteeseen on tehty.
Taas Kypäräinen osui silmiini.

Nyt tämä polun pätkä on helppoa nousta ja laskea.

Piipahdimme myös katsomassa Pisanpuron yli menevää siltaa ja pitkospuita.
 Hyvältä näytti.

Sitten retkemme poikkesi totutusta. Lähdimme suuntaamaan kohti Valkeisen rantaa, Pisan itäreunalle. Omintakeinen retkiosuus alkoi tästä. Valkeisen takana Salmenpellontie ja Mustikkamäki.

Juankosken puolen rinteellä sai käyttää takajalkojaan.
Täällä ei ole polkuja, vain täysin luonnontilassa oleva rinne, josta söimme suuria, jäisiä puolukoita.

Jokainen tunnistaa jo tämän: Kypäräinen, kuvattu Nilsiän ja Juankosken välisellä rajalla.

Tämäkin on näkymä, joka on nähtävä jokainen kerta. Mustikkamäki, Katkonmäki, Tervasmäki, Kakkomäki, Papinmäki... Alapuolella Korjanperä.

Pyörähdimme vielä Täyssinänrauhan rajamerkkien kautta.
Nämä merkit voisi ajoittain puhdistaa jäkäläkasvustosta, niin näkyisivät paremmin.

Iltapäivän valo alkoi kullata maisemaa lämpöisellä valollaan.

Muisto kesästä hehkuu vielä auringonvalona.

Paluumatka joutuu hyvin alaspäin kulkiessa.

 Jää hyvästi Pisa seuraavaan kertaan! Olet ehtymätön virkeyden antaja.