Talvinen Pisa

Pyhä paikka Pisa tulee aina olemaan uudenlaisia elämyksiä tulvillaan. Niin nytkin tammikuussa, kun tykkylumiset puut huojuivat korkeuksissa ja saivat kulkijan mielen nöyräksi.

Salmenpellontieltä lähtevällä polulla oli aavistus siitä mitä tämä oikutteleva talvi on puustolle tehnyt.

Monet latvat ja latvukset olivat saaneet kumartua maahan asti.

Maasto oli täynnään katkenneita suuriakin puita. Tämä kuusi seisoi vielä vakaana.

Polun varrelle oli syntynyt valoisia aukioita puiden kaatuessa tuulissa ja raskaan painon alla.

Pisan jyrkänteelle tullessa lumen ja huurteen valkoinen väri muuntui sadoiksi sävyiksi.

Pyhät puut - rauha

Pienet haasteet antavat lisäpotkua kohti huippua

Valkoinen

Holvien kautta historiallisille rajoille

Täyssinänrauhan rajamerkkien luona

Ahmimme talven runsasta kauneutta, huokailemme.

Tornille kiivettyämme maisema näyttäytyy varsin laajasti, vaikka on pilvinen päivä

Näkötorni on huurtunut melkein umpeen, mutta ei se nousemista haittaa.

Lastukosken suuntaan

Takana Tahko

Kypäräinen ja Ala-Siikajärvi taustalla

Parhaita elämyksiä parhailla paikoilla

Pisa on huippupaikka niin kesäiselle kuin talviselle retkelle. Salmenpellontieltä on suorin yhteys Pisan huipulle, vaikkakin nyt on kaatuneita puita polun päällä. Osaava retkeilijä ei kuitenkaan eksy, vaikka joutuisi kiertämään hiukan, elämykset korvaavat vaivan.

Kohde on Metsänpiian suosikki numero 1. Tuletko mukaan ensi kerralla?

Pisalle jälleen!

Vanha polku Pisalle näkyy vielä kartoissa, mutta ei maastossa.
Löytyisikö väylä Korjanperälle kumminkin?

Mahtava kotkansiipi-harmaaleppälehto hurmasi heti alkuun.
Oli kesäkuun ensimmäinen päivä.

Soliseva pikkupuro täydensi alkuelämyksen.

Kotkansiivistä tuli ylevä ja hurmaantunut olo. Niitten tuoreutta piti huokaillen ihastella.

Kun löysimme ensimmäisen jyrkänteen, tiesimme kääntyä kulkemaan sen alapuolella kohti luode-pohjoista.
Olimme Pisan itäpuolen rinteillä.

Sateitten jälkeen kalliot valuivat vettä. 

Jyrkkää kalliota riitti...  Mutta kadotimme sankassa metsässä maamerkit,
emmekä osuneet Korjanperän kiviputoukselle.

Pääsimme kuitenkin vaaran laelle aikamme kuljeskeltuamme. Olimme kulkeneet rinnettä korkeimman paikan ohi, mutta tutut näkymät veivät meidät tornin kohdalle. Pettymykseksemme uutta tornia ei oltu saatu rakennettua vieläkään. Tämä taas tietää sitä, että kun se on saatu joskus paikalleen, on meidänkin tultava se testaamaan.

Tässä olemme Korjanperän yläpuolella. Maisemat täältä ovat edelleen parhaimmat kohti Siikajärveä, Mustikkamäkeä ja muita Pisaa matalampia vaaroja.

Uudet teräsportaat on jo melkein valmiit.
Laskeuduimme niitä pitkin alas etsiäksemme toista kautta Korjanperän järkäleet.

Ja täällähän se löytyy, mahtava ja vaikuttava kivivirta.

Tämä näky saa hiljaiseksi.

Nyt osasimme suunnistaa sankassa metsässä paremmin kohti lähtöpaikkaamme. Kuljimme saniaismetsän läpi linnunlaulun täyttämässä kesäsunnuntaissa. Puro solisi, vihreys valloitti. Ja me olimme tehneet hienon oman seikkailun Pisan rinteillä.

Pisa-reissuja täällä lisää ja täällä myös

Pisa - aina elämys

Pohjois-Savon maisemahelmi, Pisa, on vertaansa vailla.

Vaikka oli sateista, toteutimme Pisankierron Nilsiän Lastukosken parkkialueelta lähtien
 ja talsimme noin 8,5 kilometriä pitkän retkipolun syyspäiväntasauspäivänä.

Luonnonsuojelualue on 280 hehtaarin suuruinen, Metsähallituksen hallinnoima, ja Pisan laella oleva 1,5 ha:n suuruinen entinen suojelualue on Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen omistuksessa. Laki suojeltiin jo v. 1963, mutta luonnonsuojelualue perustettiin vasta v. 1993.

Maasto oli märkää jo ennestään, ja vettä tihuutteli, mutta sää oli vielä kyllin lämmin.

Pisankierto kulkee vaihtelevasti kumpareita ja kosteikkoja ylittäen, ja soiden ennallistamisen vuoksi pitkospuita tarvitaan, ja nyt olisi aika uusia ne pian. Osa matkaa kulkee metsänhoitotietä pitkin. Polku kiertää Ison Pisanlammen sen länsipuolelta.

Pisanpuro alkaa Isosta Pisanlammesta ja virtailee Valkeiseen.

Pirunkellari seisoo Pisan pohjoispään jyrkimmässä nenässä. Täältä on ammoisina aikoina kilkuteltu vuorikristallia korukiviksi ja niin nämä onkalot ovat syntyneet. Tosin tällaisille paikoille on aina myös kehitelty tarinoita, kuten tällekin "luolalle". Luola on rauhoitettu, eikä sieltä ole lupa ottaa kiviä itselleen.

Pirunkellarilta alkaa polun vaikein nousu, jota muutamat portaikot avittavat alkuun.

Jyrkänteeltä näkee sopivasti pohjoisen suuntaan Kypäräiselle ja Valkeisen järvelle.

Jyrkänne on komea ja paikka tuntuu ylevältä, kuten Pisa alunperin onkin tarkoittanut pyhää.

Luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös Pisan jatkona kohoava Pieni-Pisa. 

Sade lakkasi ja metsä alkoi työntää höyrypilviä taivaalle.

Jyrkkä nousu jatkuu jatkumistaan. Vahvat juurakot polulla antavat tukea liukkaallakin.

Pisa on suojeltu vanhojen metsien alueena. Luonnon omaa muuttumistahtia on ihana seurata.

Puut vanhenevat, jäkälät ja sammalet kukoistavat, värit miellyttävät kulkijaa.

Nousua riittää vielä kohti näkötornia.

Tornista näkyykin yllättävän hyvin sateisella säällä, jopa Puijon torni osui silmiin paljaalla silmällä. 

Tämä lienee viimeinen käynti tällä tornilla. Uusi ja korkeampi on luvassa vuoden vaihteessa.

Tornin rakenteet ovat olleet säiden armoilla jo kyllin kauan.

Itäpuolen jyrkänteen päällä auvautuu huikaisevat syysmaisemat.

Luonnontilainen metsä rauhoittaa mielen.

Kosteat henkäykset ajelehtivat ohitsemme. Tämä tuntuu juhlalliselta.

Mäkijono jatkuu vasemmalta lähtien: Mustikkamäki, Katkonmäki, Tervasmäki, Kakkomäki ja Papinmäki.

Ja usva huuhtoo ne.

Tässä Mustikkamäki ja sen alapuolella kirkasvetinen Valkeinen.

Pisan laella on Täyssinän rauhan rajamerkit, joista olen kertonut jo aiemmin Pisa-jutussani.

Matka jatkuu vielä kolmisen kilometriä alas metsäistä polkua pitkin lähtöpaikalle.

Lastukosken parkkialueelle mahtuu useita autoja, siellä on kuivakäymälä ja opastustaulu sekä pöytä penkkeineen evästyksille. Pisalla ei ole tulenteko sallittua, mutta tornilla voi syödä eväät penkeillä istuen. Pisan retkelle kannattaa varata aikaa reilusti. Maisemien ihailu vie yllättävän paljon aikaa ja luonnontilaisesta metsästä löytää aina uutta.

Pisaa vielä lisää.

Vertailun vuoksi tässä muutama kuva viikkoa aiemmin tehdystä Pisanretkestä täysin erilaisella säällä, lämpimällä syyskuulla.

Lyhyempi reitti Pisalle, Salmenpellon parkkipaikalta, on vain 1,6km pitkä. Nousevaa polkua on miltei koko matkan, mutta polku on hyvä eikä pitkospuita ole.

Tämä jyrkänne on hyvin tuttu.

Jyrkimmän kohdan apuna on kaiteita ja portaita, nekin kyllä nyt uusimista vailla.

Tälle tornille jätämme hyvästit. Kauniina päivänä Pisankävijöitä oli yllättävän paljon.

Idän jyrkänteellä kannattaa viipyä ja ihailla vain.

Halusin etsiä vanhan polun, joka kiertää jyrkänteen alapuolella ja johtaa lopulta Salmenpellontielle. Tällä kertaa riitti, että ehdin huumaantua Korjanperän mahtavasta kivikkoryöpystä. Äsken olimme tuolla ylhäällä alas katsomassa. Hyvin mielenkiintoista!

Paluu tapahtui kuitenkin samaa polkua kuin tullessa. Täällä näkee lehtomaista kasvillisuutta, suuntautuuhan rinne otolliseen ilmansuuntaan etelään. Villiruusut odottavat kiulukoineen lintuja.  

Molemmat reitit ovat omalla tavallaan hurmaavia. Pisankierto kulkee suurimmaksi osaksi Nilsiän puolella, ja lyhyempi Juankosken puolella. Jokaisena vuodenaikana kokee erilaisia elämyksiä tutkiessaan näitä arvokkaita maisemia. Metsänpiika on valmiina viemään sinut haltioitumaan Pisan luontoon. Lähde siis!

 Tässä lyhyemmän polun tarkempi kuvaus