Kun koivuissa ei vielä höristele hiirenkorvat, eikä vanha polkureitti piilottele korkean kasviston sisässä, on aika kevätretken. Siis lapsuusmaisemiin ja Pisan tienoille, polulle joka alkaa Jyrinlahdesta Likolahdentieltä kohti Salmenpellontietä ja Pisan Juankosken puoleista pysäköintipaikkaa.
Viitat ohjaavat varmaan oikein, mutta ikivanha karttataulu saisi hävitä väärine tietoineen. Onneksi mäkinyppylät nimineen on tuttuja ja oma kartta mukana.
Lähellä lähtöpaikkaamme on Hautamäki, sitten polku menee Papinmäen kautta, Rokkamäki, Kakkomäki ylittäen ja Tervasmäen kupeella kulkien Haukilammen rantaan ja päätepisteeseen.
Vapun jälkisunnuntai 3.5. oli jokseenkin sateinen, mutta kosteassa maastossa
vihreä valloittaa ja lepyttää.
Harvennus- ja avohakkuiden jäljiltä polun läheisyydessä maisema avautuu Likolahdelle.
Jäkälät, sammalet, kivet riittävät antamaan elämyksiä. Yksinkertaista.
Mäkikumpareella törmäämme asutuksen jälkiin, aikanaan kasketut rinteet ympärillä.
Vanha uuni ja hevosenkengät.
Mäkien välissä oli lunta vielä viitisentoista senttiä. Alhaalla virtasi puro.
Polku alkoi myös virrata.
Vanha metsä suurine leppineen on lintujen kehto.
Kesän kasvaessa polku saattaisi olla varsin kiinnostava kasvillisuudeltaan ja eläimistöltään.
Salmenpellontien läheisyydessä saavuimme taas vanhaan pihapiiriin. Löytyi uuneja ja suuren navetan raunio kuusien ja raitapajujen keskeltä. Yhteys menneeseen tuli konkreettiseksi.
Navetan vesisäiliön reunojen torvijäkälät kohoavat valoon. Luonto peittää ihmisen jäljen.
Polku näkyy retkikartoissa, mutta tietoja siitä ei netissä ole. Pelkkien viittojen varassa ei retkelle kannata lähteä muuten kuin selkeän kartan ja kompassin kanssa. Punaisia maalimerkkejä kyllä puissa on, mutta niitten näkyminen ajallaan voi olla hankalaa.
Toivoisi kuitenkin, että nämä vanhat kulkureitit säilyisivät, ja ihmiset uskaltautuisivat vieraampaankin maastoon. Tätä polkua kuljettiin ennen Pisalle ja nytkin Salmenpellontien pysäköintipaikalle.
Näillä maisemilla kelpaa vaeltaa ja etsiä omaa rauhaansa.
