Pisaa valloitetaan

Kiitos Metsähallituksen, Pisalle saatiin viimein uusi kestävä näköalatorni ja useita kulkemista helpottavia rakenteita, teräsportaita ja -kaiteita, uusittuja opasviittoja, pitkospuita ja siistityt polut.
Lastukosken kyläyhdistys on mallikkaasti talkoillut omalle uimarannalleen huippuhienon kodan retkeilijöidenkin käyttöön. Toivoa sopii, että retkiporukat osaavat käyttäytyä kuten nykyretkeilijän pitääkin huolehtimalla paikat aina siistiin kuntoon ja kunnioittamalla tiedossa olevia sääntöjä.
Meidän retkemme Pisalle alkoi tutustumalla tuohon Lastukosken kotaan Vuotjärven rannalla. Paikka oli niin siisti, ettei sinne hennonnut jäädä edes omia termarikahveja juomaan, vaan ajelimme Salmenpellon P-paikalle Juankosken puolelle, josta pääsimme lyhintä reittiä huipulle.

Taidolla rakennettu ja huollettu kota. 

Vuotjärven lahti aukenee houkuttelevana, uimaan ja melomaan kesällä, erityisesti nauttimaan.

Salmenpellontien aloituspiste sijaitsee mukavasti suojassa.
On hienoa aloittaa retki, kun opasteet on tuoreessa kunnossa, selkeät ja siistit.

Salmenpellon puoleinen polku vie suoraan huipulle,
mutta toki tästäkin on mahdollista poiketa Pisankierrolle. 

Pisan vanhenevien metsien matot ovat muhkean sammalpeitteisiä.

Polun varrella olevien ikivanhojen asumusten jäänteisiin kuuluu
 myös vanha kivistä rakennettu kaivo, joka nyt on saanut turvavarustuksen.

Marraskuun ensimmäinen päivä oli mainio poutapäivä ennen luvattua lumisadetta.
 Aamupäivän utu  pysyi aikansa viileän yön jäljiltä, ja pyyhki kuuraisia puunlatvoja.

Uusi näköalatorni on teräksinen, useita metrejä entistä korkeampi,
 ja varsin turvallisen tuntuinen.

Hyvällä ja kirkkaalla säällä ja vielä kiikarein varustautuneena täältä voi nähdä tosi kauas. Kannattaa ottaa kartta mukaan jotta osaa paikallistaa näkemänsä.

Kypäräisen hahmo tarttuu useisiin kuviin. Ehkä siinä on jokin taikavoima.

Tornista laskeuduttuamme istuimme penkille reppumme evästarjontaa huventamaan. Ihmisiä oli liikkeellä runsaasti. Ei ole viime vuosina ollut tällaista tungosta vielä. 

Harmittavainen tilannekin siellä nähtiin, kun eräs vanhempi mies pystytteli tuomistaan pilkkeistä nuotiota entisen tornin vieruskiville. Huomautuksista huolimatta mies sinnikkäästi sytytti tulen ja naureskeli, ettei nyt ole heinäkuu. 

Esimerkillään hän teki nyt kyllä melkoisen mokan, sillä nuotion jäljet yllyttävät muitakin ihmisiä tekemään avotulia, mitä siellä nimenomaan kielletään tekemästä. Pitäisiköhän tulentekokielto olla selkeämmin esillä, kun kaikki eivät jaksa lukea taulun tekstejä, jossa lukee:

leiriytyminen ja avotulenteko on kielletty.

Kuljimme Pisan harjennetta pitkin Pirunluolalle katsomaan, millaiset rakennelmat sen jyrkänteeseen on tehty.
Taas Kypäräinen osui silmiini.

Nyt tämä polun pätkä on helppoa nousta ja laskea.

Piipahdimme myös katsomassa Pisanpuron yli menevää siltaa ja pitkospuita.
 Hyvältä näytti.

Sitten retkemme poikkesi totutusta. Lähdimme suuntaamaan kohti Valkeisen rantaa, Pisan itäreunalle. Omintakeinen retkiosuus alkoi tästä. Valkeisen takana Salmenpellontie ja Mustikkamäki.

Juankosken puolen rinteellä sai käyttää takajalkojaan.
Täällä ei ole polkuja, vain täysin luonnontilassa oleva rinne, josta söimme suuria, jäisiä puolukoita.

Jokainen tunnistaa jo tämän: Kypäräinen, kuvattu Nilsiän ja Juankosken välisellä rajalla.

Tämäkin on näkymä, joka on nähtävä jokainen kerta. Mustikkamäki, Katkonmäki, Tervasmäki, Kakkomäki, Papinmäki... Alapuolella Korjanperä.

Pyörähdimme vielä Täyssinänrauhan rajamerkkien kautta.
Nämä merkit voisi ajoittain puhdistaa jäkäläkasvustosta, niin näkyisivät paremmin.

Iltapäivän valo alkoi kullata maisemaa lämpöisellä valollaan.

Muisto kesästä hehkuu vielä auringonvalona.

Paluumatka joutuu hyvin alaspäin kulkiessa.

 Jää hyvästi Pisa seuraavaan kertaan! Olet ehtymätön virkeyden antaja.

Rahkomäki, uusi tuttavuus

Nilsiän puolella, Valkeisensalmen erottaessa Valkeisen Ylä-Siikajärvestä, kohoaa näyttävä jyrkänteinen Rahkomäki.

Mielenkiintoinen, jylhä kallio muistuttaa läheisen Pisan lakea. Ylä-Siikajärvi avautuu pohjoiseen.

Taivaanrannassa hahmottuu Tahkon rinteet.

Erilaiset jäkälät peittävät paljaita kallioita.

Metsän läpi pilkottaa Valkeisen vesi etelän suunnassa.

Näille seuduille on mahtunut varsin monta arvokasta retkikohdetta ja nähtävyyttä. Vaikka Rahkomäkeä ei olekaan noteerattu erityisenä paikkana, se kannattaa käydä kokemassa, jos tekee matkaa Salmenpellontiellä. Ja tuo tiehän on mitä mainioin maaseutuelämyksen kohde, josta aukeaa monta maisemallisesti arvokasta näkymää. Suosittelen tutustumista tänne! Metsänpiika opastaa.

Pisa - aina elämys

Pohjois-Savon maisemahelmi, Pisa, on vertaansa vailla.

Vaikka oli sateista, toteutimme Pisankierron Nilsiän Lastukosken parkkialueelta lähtien
 ja talsimme noin 8,5 kilometriä pitkän retkipolun syyspäiväntasauspäivänä.

Luonnonsuojelualue on 280 hehtaarin suuruinen, Metsähallituksen hallinnoima, ja Pisan laella oleva 1,5 ha:n suuruinen entinen suojelualue on Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen omistuksessa. Laki suojeltiin jo v. 1963, mutta luonnonsuojelualue perustettiin vasta v. 1993.

Maasto oli märkää jo ennestään, ja vettä tihuutteli, mutta sää oli vielä kyllin lämmin.

Pisankierto kulkee vaihtelevasti kumpareita ja kosteikkoja ylittäen, ja soiden ennallistamisen vuoksi pitkospuita tarvitaan, ja nyt olisi aika uusia ne pian. Osa matkaa kulkee metsänhoitotietä pitkin. Polku kiertää Ison Pisanlammen sen länsipuolelta.

Pisanpuro alkaa Isosta Pisanlammesta ja virtailee Valkeiseen.

Pirunkellari seisoo Pisan pohjoispään jyrkimmässä nenässä. Täältä on ammoisina aikoina kilkuteltu vuorikristallia korukiviksi ja niin nämä onkalot ovat syntyneet. Tosin tällaisille paikoille on aina myös kehitelty tarinoita, kuten tällekin "luolalle". Luola on rauhoitettu, eikä sieltä ole lupa ottaa kiviä itselleen.

Pirunkellarilta alkaa polun vaikein nousu, jota muutamat portaikot avittavat alkuun.

Jyrkänteeltä näkee sopivasti pohjoisen suuntaan Kypäräiselle ja Valkeisen järvelle.

Jyrkänne on komea ja paikka tuntuu ylevältä, kuten Pisa alunperin onkin tarkoittanut pyhää.

Luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös Pisan jatkona kohoava Pieni-Pisa. 

Sade lakkasi ja metsä alkoi työntää höyrypilviä taivaalle.

Jyrkkä nousu jatkuu jatkumistaan. Vahvat juurakot polulla antavat tukea liukkaallakin.

Pisa on suojeltu vanhojen metsien alueena. Luonnon omaa muuttumistahtia on ihana seurata.

Puut vanhenevat, jäkälät ja sammalet kukoistavat, värit miellyttävät kulkijaa.

Nousua riittää vielä kohti näkötornia.

Tornista näkyykin yllättävän hyvin sateisella säällä, jopa Puijon torni osui silmiin paljaalla silmällä. 

Tämä lienee viimeinen käynti tällä tornilla. Uusi ja korkeampi on luvassa vuoden vaihteessa.

Tornin rakenteet ovat olleet säiden armoilla jo kyllin kauan.

Itäpuolen jyrkänteen päällä auvautuu huikaisevat syysmaisemat.

Luonnontilainen metsä rauhoittaa mielen.

Kosteat henkäykset ajelehtivat ohitsemme. Tämä tuntuu juhlalliselta.

Mäkijono jatkuu vasemmalta lähtien: Mustikkamäki, Katkonmäki, Tervasmäki, Kakkomäki ja Papinmäki.

Ja usva huuhtoo ne.

Tässä Mustikkamäki ja sen alapuolella kirkasvetinen Valkeinen.

Pisan laella on Täyssinän rauhan rajamerkit, joista olen kertonut jo aiemmin Pisa-jutussani.

Matka jatkuu vielä kolmisen kilometriä alas metsäistä polkua pitkin lähtöpaikalle.

Lastukosken parkkialueelle mahtuu useita autoja, siellä on kuivakäymälä ja opastustaulu sekä pöytä penkkeineen evästyksille. Pisalla ei ole tulenteko sallittua, mutta tornilla voi syödä eväät penkeillä istuen. Pisan retkelle kannattaa varata aikaa reilusti. Maisemien ihailu vie yllättävän paljon aikaa ja luonnontilaisesta metsästä löytää aina uutta.

Pisaa vielä lisää.

Vertailun vuoksi tässä muutama kuva viikkoa aiemmin tehdystä Pisanretkestä täysin erilaisella säällä, lämpimällä syyskuulla.

Lyhyempi reitti Pisalle, Salmenpellon parkkipaikalta, on vain 1,6km pitkä. Nousevaa polkua on miltei koko matkan, mutta polku on hyvä eikä pitkospuita ole.

Tämä jyrkänne on hyvin tuttu.

Jyrkimmän kohdan apuna on kaiteita ja portaita, nekin kyllä nyt uusimista vailla.

Tälle tornille jätämme hyvästit. Kauniina päivänä Pisankävijöitä oli yllättävän paljon.

Idän jyrkänteellä kannattaa viipyä ja ihailla vain.

Halusin etsiä vanhan polun, joka kiertää jyrkänteen alapuolella ja johtaa lopulta Salmenpellontielle. Tällä kertaa riitti, että ehdin huumaantua Korjanperän mahtavasta kivikkoryöpystä. Äsken olimme tuolla ylhäällä alas katsomassa. Hyvin mielenkiintoista!

Paluu tapahtui kuitenkin samaa polkua kuin tullessa. Täällä näkee lehtomaista kasvillisuutta, suuntautuuhan rinne otolliseen ilmansuuntaan etelään. Villiruusut odottavat kiulukoineen lintuja.  

Molemmat reitit ovat omalla tavallaan hurmaavia. Pisankierto kulkee suurimmaksi osaksi Nilsiän puolella, ja lyhyempi Juankosken puolella. Jokaisena vuodenaikana kokee erilaisia elämyksiä tutkiessaan näitä arvokkaita maisemia. Metsänpiika on valmiina viemään sinut haltioitumaan Pisan luontoon. Lähde siis!

 Tässä lyhyemmän polun tarkempi kuvaus