Rauanjoki Pohjois-Karjalassa

23.5.2014 kevätmelonta uudella seudulla, Polvijärven Rauanjoella kiinnosti. Sää oli tilattu jälleen aurinkoiseksi.

Aloituspisteeksi valitsimme Multavierun Polvijärven kunnan rajamaiden liepeillä, josta lähtien joki oli varsin kivinen ja matalavetinen.

Alkutaival ei paljon antanut lepotaukoja ja aikaa maisemien katseluun. Mutkia alkoi olla jo ja se kivinen reittiosuus jatkui.

Oikeastaan pientä koskentynkää riitti kaiken aikaa.

Ensimmäinen lepotauko pidettiin mielenkiintoisella hiekkasärkällä, joita lopulta oli koko loppumatkalla uusia ja yhä uusia. Olimme tässä vaiheessa ohittaneet Kansalanmyllyn pohjapadon kantamalla kanootti sen ohitse. Tässä jo pääsi lepäämään.

Rauanjoki on kaivautunut hiekkaiseen maahan ja mutkittelee äärimmäisen paljon muuntaen edelleen kulkuväylää. Missään en ole niin mutkaista jokea nähnyt.
Tässä linkki kartalle.
Joen ympärillä on "rosvohotuja", joiden syntymekanismi ei aivan vielä selvinnyt.

Tiaissärkän laavulla levähdimme. Olimme puolimatkassa. Laavu on Metsähallituksen hoidossa, ja oli edustavassa kunnossa.

Tiaissärkän laavu palvelee niin patikoitsijoita kuin melojia. Melonta lienee kuitenkin melko harvinaista täällä, koska reitillä on lukuisia kaatuneitten puitten esteitä.

Nokipannukahvit tulivat tarpeeseen, oltiinhan selvitty totaaliesteistä, joen poikki kaatuneista järeistäkin puista. Nyt ei enää kivinen pohjakaan tärissyt kanootin alla. Vettä ja virtaa tuntui riittävän, joten sujuvien väylien valikointiin ja ohjailuun sai keskittyä.

Tiaissärkän laavullakin näkee joesta vain osan, mutkat kääntyilevät edestakaisin.

Melontaretkemme loppui Välisärkän metsästysmajan rantaan, jossa toinen automme odotti valmiina. Matkaa tuli noin 22km. Mutkaisuus ja esteet kivikkoineen teetättivät töitä ja pitivät hereillä. Sää oli kaunis, lukuisat rantasipit ilakoivat joella edessämme lennellen. Muutama leppoisa koskikin saatiin elähdyttämään oloa, toki niitä olisi saanut olla enemmän.
Rauanjoki ei ole erityisen suositeltava varsinkaan aloittelijoille, mutta jos elämään haluaa hiukan jännitystä ja selviytymisen meininkiä, niin tässäpä yksi vaihtoehto kumminkin!

Keyritynjoen koskia kanootilla

Toukokuun lopussa oli aika tehdä henkilökohtainen kevätretki oman veljen kanssa, ja nyt kohteena oli Rautavaaran ja Nilsiän rajajoki Keyritynjoki. 

Vesi oli laskenut parikymmentä senttiä pari viikkoa aiemmin tehdystä tarkastuksesta. Aamu oli aurinkoinen ja toukokuuksi hyvin lämmin.

Jalkauduimme tarkistamaan suurimmat kosket ja tekemään kulkusuunnitelmaa. Tässä Lehmikoski, reilun kilometrin mittainen.

Myllykoski, jossa vasemmalla näkyy pohjapato. 

Aikoinaan tästä on kulkenut maantie, jonka sillanrippeet ovat muistona.

Myllykosken alajuoksulla.

Myllykoskeakin tuumittiin rauhassa. Luulimme että pahimmat kosket oli nyt esikatsastettu.

Melominen aloitettiin Likolahdesta, Keyritynjärven eteläisimmästä lahdesta.

Joen tunnelma oli täydellinen.

Näimme monia majavanpolkuja ja runsaasti rentukoita ja valtavat punertavat penkereet mesimarjankukkia.
Mutta koimme myös yllättävän vaikean kosken, Hakopadonkosken, jota rantauduimme tarkastelemaan pitkäksi toviksi suunnitelmaa tehden. Sen verran siinä oli vaikeutta, jotta kun lopulta saimme sen laskettua juuri oikeaoppisesti ohjaillen, pääsi riemunkiljahdus helpotuksesta.

Hakopadonkosken jälkeen ja valtatie 75:n alitettuamme nousimme ansaitulle evästauolle rantapenkalle. Iltapäivän rauha lepäsi ympärillämme. Olimme puolimatkassa.

Rauhallista maisemaa, mielen rentoutusta, sukellusta yhdeksi luonnon kanssa.

Käki kukkui rannan puussa piilotellen.
Ja näkymät aukenivat aina vain täydellisinä eteemme.

Vielä ne kaksi koskea oli edessämme, joko tämän mutkan takana?

Kun Myllykoski ja Lehmikoski oli saatu sujuvasti lasketeltua kapeista väylistä 

väistellen rannan kaartuneita puita, olimme melkoisia voittajia.

Lehmikoski jäi solisemaan omaan tahtiinsa. Olimme ohittaneet kuusi koskea, kolme niistä kohtuullisen vaikeita. Mieli oli noussut pilviin. 

Luonto antoi meille reilulla kädellä energiaa jokiretken muodossa.

Loppumatka oli leppoisaa ja kiemuraista jokea viljapeltojen keskellä. Kielopenkat reunamilla olivat ällistyttävän runsaita.
Olimme kulkeneet reilut parikymmentä kilometriä Keyritynjärvestä Alaluostaan kanootillamme. Vaikka päivästä tuli pitkä autolla-ajomatkoineen niin väsymystä ei tuntunut. Sellainen eufoorinen tunnetila pysyi mielessä pitkään.

Retkestä kiitän veljeäni. Luonnon antaman onnentunteen tahtoisin välittää ja tarjota niille ihmisille, jotka haluavat luonnonläheistä vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa.

Savossa riittää luonnonrauhaa!