sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kolvananuuro Pohjois-Karjalassa


Kolvananuuron luonnonsuojelualue sijaitsee Kontiolahden ja Enon kuntien mailla Pohjois-Karjalassa. Rotko on osa kymmenien kilometrien pituista jyrkkärinteistä murroslaaksoa. Luonnonsuojelualue on noin neljä kilometriä pitkä ja noin neljäsataa metriä leveä. Retkelle uuroon pääsee molempien kuntien omilta pysäköintipaikoilta.

Kontiolahden P-paikalla on opastustaulut, pöytä penkkeineen retkievästelylle,
 sekä kuivakäymälä.


Rotkolaakso muodostui viimeisen jääkauden aikana, kun jäät virtasivat ja hioivat rotkoa syväksi.
Kolvananuuro on Suomessa ainoa paikka, jonka kalliot on todistetusti syntyneet kerrostumalla.
Tämä voisi olla yksi esimerkki kerroksista.


Tästä matkaa voi tehdä niin Kolille kuin Patvinsuolle saakka. Välietappeja on laavuineen polun varrella. Me valitsimme Uuronreitin, jonka pituus on noin 5 km. Ajankohtana helluntai 2015, toukokuun 24.pv.


Polku voi olla jossakin kohdin kovin herraskaisen leveä, muttei juuri tämän jälkeen.

Vuoden luonnonkukkienpäivän teemakasvi tänä vuonna oli tupasvilla.
Tässä se kukkii juuri toukokuun lopulla ennen kuin valkoiset siementupsut valmistuvat.


Pieni Koirilampi sijaitsee jo alkumatkassa. Se on kasvamassa umpeen hiljalleen.
Suuri Koirilampi jää taaksemme ja jää tällä kertaa retken ulkopuolelle.

Musta vesi näyttää pohjattomalta ja kuvastelee rannoilta kohoavaa seinämää.


Lammen rannalla on kuivakäymälä ja tulipaikka, joka kannattaa hyödyntää, koska tällä retkellä toista ei tule vastaan.


Soistuminen saa kuuset kuolemaan lammen rannalla.
Luonto muuntuu, niin kuin aina.
 Luonnontilainen metsä hoitaa itse itseänsä.


Koirilammesta lähtee puro virtaamaan pitkin uuron pohjaa,
välillä peittyen kivien alle.
Tässä puron pohjalla näkyy raitaisia kiviä,
eiköhän liene juuri niitä kerrostuneen kallion murikoita.



Polku on vaativa ja kysyy vaeltajalta tasapainoa ja ketteryyttä. Kaatuneet puut voivat aina olla yllätyksenä edessä.


Rotkossa on kuljettava huolella, ja mihinkäs sitä kiire olisi, paljon on ihmeteltävää ympärillä. Lumilänttejä ja jäätäkin on askeleiden alla.

Eroosio vierittää kivilohkareita rotkon seiniltä alaspäin.

Rotkossa valo ja varjo taistelevat. Toukokuun lopussa on vielä kasvustot pieninä alkuina,
koska lämpö- ja kosteusolosuhteet vaihtelevat näkyvästi.

Vaateliaat kasvit viihtyvät täällä,
ja itse koetin tunnistaa missä kasvaisi myyränporras.
Olisiko se tämä?


Kallioseinämiltä näkyi ainakin tunturikiviyrtti, ja kesän edetessä tulee runsaasti lehdon kasveja. Rotkon seinämät nousevat jylhinä.



Polku rotkossa on vaativa, eikä apua ole lähellä,
 joten viisainta on ottaa mukaan matkakumppani ja ensiapulaukku.





Puron virtaavassa vedessä uiskenteli lukuisia mutu-kaloja.


Tähän aikaan saniaisviidakot eivät rehota vielä, mutta kesällä ne
voivat peittää jopa kulkijan. Lehdon rehevyys on varmasti elämys.

Kotkansiipi on levinnyt tänne voimakkaasti,
kuten muutkin saniaiset.
Tervehdys metsältä



Rotkon pohjalta noustuamme länsipuoleiselle reunalle, näkökulmat muuttuvat. Seinämät nousevat uuron pohjalta jopa 70-80 metriä.

Nousemista riittää rotkon reunalle kiivetessä.


Kauneimmat maisemat ovat länsireunalla. Jyrkkien kielekkeiden päällä täytyy varmistaa turvallisuus.



Kolvananuuro on maisemallisesti arvokas, kasvillisuudeltaan runsas, geologisesti mielenkiintoinen sekä erämaatunnelmaltaan yksinkertaisesti huippukohde patikoinnille. Voit tunnistaa hyvin peukaloisen laulun uurossa kulkiessasi. Ehkä näet haukkojen liitelevän laakson yllä. Pohjoisen ja etelän kasvillisuuden, varjon ja valon, kuivan ja kostean vuorottelu tekee tästä kohteesta rikkaan ja paljon antavan.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Ennen käen kukuntaa (Polku Pisalle)

Kun koivuissa ei vielä höristele hiirenkorvat, eikä vanha polkureitti piilottele korkean kasviston sisässä, on aika kevätretken. Siis lapsuusmaisemiin ja Pisan tienoille, polulle joka alkaa Jyrinlahdesta Likolahdentieltä kohti Salmenpellontietä ja Pisan Juankosken puoleista pysäköintipaikkaa.

Viitat ohjaavat varmaan oikein, mutta ikivanha karttataulu saisi hävitä väärine tietoineen. Onneksi mäkinyppylät nimineen on tuttuja ja oma kartta mukana.
Lähellä lähtöpaikkaamme on Hautamäki, sitten polku menee Papinmäen kautta, Rokkamäki, Kakkomäki ylittäen ja Tervasmäen kupeella kulkien Haukilammen rantaan ja päätepisteeseen.

Vapun jälkisunnuntai 3.5. oli jokseenkin sateinen, mutta kosteassa maastossa 
vihreä valloittaa ja lepyttää.


Harvennus- ja avohakkuiden jäljiltä polun läheisyydessä maisema avautuu Likolahdelle.

Jäkälät, sammalet, kivet riittävät antamaan elämyksiä. Yksinkertaista.

Mäkikumpareella törmäämme asutuksen jälkiin, aikanaan kasketut rinteet ympärillä. 
Vanha uuni ja hevosenkengät.

Mäkien välissä oli lunta vielä viitisentoista senttiä. Alhaalla virtasi puro.

Polku alkoi myös virrata.

Vanha metsä suurine leppineen on lintujen kehto.

Kesän kasvaessa polku saattaisi olla varsin kiinnostava kasvillisuudeltaan ja eläimistöltään.

Salmenpellontien läheisyydessä saavuimme taas vanhaan pihapiiriin. Löytyi uuneja ja suuren navetan raunio kuusien ja raitapajujen keskeltä. Yhteys menneeseen tuli konkreettiseksi.

Navetan vesisäiliön reunojen torvijäkälät kohoavat valoon. Luonto peittää ihmisen jäljen.

Polku näkyy retkikartoissa, mutta tietoja siitä ei netissä ole. Pelkkien viittojen varassa ei retkelle kannata lähteä muuten kuin selkeän kartan ja kompassin kanssa. Punaisia maalimerkkejä kyllä puissa on, mutta niitten näkyminen ajallaan voi olla hankalaa.
Toivoisi kuitenkin, että nämä vanhat kulkureitit säilyisivät, ja ihmiset uskaltautuisivat vieraampaankin maastoon. Tätä polkua kuljettiin ennen Pisalle ja nytkin Salmenpellontien pysäköintipaikalle.
Näillä maisemilla kelpaa vaeltaa ja etsiä omaa rauhaansa.