Pisalle jälleen!

Vanha polku Pisalle näkyy vielä kartoissa, mutta ei maastossa.
Löytyisikö väylä Korjanperälle kumminkin?

Mahtava kotkansiipi-harmaaleppälehto hurmasi heti alkuun.
Oli kesäkuun ensimmäinen päivä.

Soliseva pikkupuro täydensi alkuelämyksen.

Kotkansiivistä tuli ylevä ja hurmaantunut olo. Niitten tuoreutta piti huokaillen ihastella.

Kun löysimme ensimmäisen jyrkänteen, tiesimme kääntyä kulkemaan sen alapuolella kohti luode-pohjoista.
Olimme Pisan itäpuolen rinteillä.

Sateitten jälkeen kalliot valuivat vettä. 

Jyrkkää kalliota riitti...  Mutta kadotimme sankassa metsässä maamerkit,
emmekä osuneet Korjanperän kiviputoukselle.

Pääsimme kuitenkin vaaran laelle aikamme kuljeskeltuamme. Olimme kulkeneet rinnettä korkeimman paikan ohi, mutta tutut näkymät veivät meidät tornin kohdalle. Pettymykseksemme uutta tornia ei oltu saatu rakennettua vieläkään. Tämä taas tietää sitä, että kun se on saatu joskus paikalleen, on meidänkin tultava se testaamaan.

Tässä olemme Korjanperän yläpuolella. Maisemat täältä ovat edelleen parhaimmat kohti Siikajärveä, Mustikkamäkeä ja muita Pisaa matalampia vaaroja.

Uudet teräsportaat on jo melkein valmiit.
Laskeuduimme niitä pitkin alas etsiäksemme toista kautta Korjanperän järkäleet.

Ja täällähän se löytyy, mahtava ja vaikuttava kivivirta.

Tämä näky saa hiljaiseksi.

Nyt osasimme suunnistaa sankassa metsässä paremmin kohti lähtöpaikkaamme. Kuljimme saniaismetsän läpi linnunlaulun täyttämässä kesäsunnuntaissa. Puro solisi, vihreys valloitti. Ja me olimme tehneet hienon oman seikkailun Pisan rinteillä.

Pisa-reissuja täällä lisää ja täällä myös

Rahkomäki, uusi tuttavuus

Nilsiän puolella, Valkeisensalmen erottaessa Valkeisen Ylä-Siikajärvestä, kohoaa näyttävä jyrkänteinen Rahkomäki.

Mielenkiintoinen, jylhä kallio muistuttaa läheisen Pisan lakea. Ylä-Siikajärvi avautuu pohjoiseen.

Taivaanrannassa hahmottuu Tahkon rinteet.

Erilaiset jäkälät peittävät paljaita kallioita.

Metsän läpi pilkottaa Valkeisen vesi etelän suunnassa.

Näille seuduille on mahtunut varsin monta arvokasta retkikohdetta ja nähtävyyttä. Vaikka Rahkomäkeä ei olekaan noteerattu erityisenä paikkana, se kannattaa käydä kokemassa, jos tekee matkaa Salmenpellontiellä. Ja tuo tiehän on mitä mainioin maaseutuelämyksen kohde, josta aukeaa monta maisemallisesti arvokasta näkymää. Suosittelen tutustumista tänne! Metsänpiika opastaa.

Rauanjoki Pohjois-Karjalassa

23.5.2014 kevätmelonta uudella seudulla, Polvijärven Rauanjoella kiinnosti. Sää oli tilattu jälleen aurinkoiseksi.

Aloituspisteeksi valitsimme Multavierun Polvijärven kunnan rajamaiden liepeillä, josta lähtien joki oli varsin kivinen ja matalavetinen.

Alkutaival ei paljon antanut lepotaukoja ja aikaa maisemien katseluun. Mutkia alkoi olla jo ja se kivinen reittiosuus jatkui.

Oikeastaan pientä koskentynkää riitti kaiken aikaa.

Ensimmäinen lepotauko pidettiin mielenkiintoisella hiekkasärkällä, joita lopulta oli koko loppumatkalla uusia ja yhä uusia. Olimme tässä vaiheessa ohittaneet Kansalanmyllyn pohjapadon kantamalla kanootti sen ohitse. Tässä jo pääsi lepäämään.

Rauanjoki on kaivautunut hiekkaiseen maahan ja mutkittelee äärimmäisen paljon muuntaen edelleen kulkuväylää. Missään en ole niin mutkaista jokea nähnyt.
Tässä linkki kartalle.
Joen ympärillä on "rosvohotuja", joiden syntymekanismi ei aivan vielä selvinnyt.

Tiaissärkän laavulla levähdimme. Olimme puolimatkassa. Laavu on Metsähallituksen hoidossa, ja oli edustavassa kunnossa.

Tiaissärkän laavu palvelee niin patikoitsijoita kuin melojia. Melonta lienee kuitenkin melko harvinaista täällä, koska reitillä on lukuisia kaatuneitten puitten esteitä.

Nokipannukahvit tulivat tarpeeseen, oltiinhan selvitty totaaliesteistä, joen poikki kaatuneista järeistäkin puista. Nyt ei enää kivinen pohjakaan tärissyt kanootin alla. Vettä ja virtaa tuntui riittävän, joten sujuvien väylien valikointiin ja ohjailuun sai keskittyä.

Tiaissärkän laavullakin näkee joesta vain osan, mutkat kääntyilevät edestakaisin.

Melontaretkemme loppui Välisärkän metsästysmajan rantaan, jossa toinen automme odotti valmiina. Matkaa tuli noin 22km. Mutkaisuus ja esteet kivikkoineen teetättivät töitä ja pitivät hereillä. Sää oli kaunis, lukuisat rantasipit ilakoivat joella edessämme lennellen. Muutama leppoisa koskikin saatiin elähdyttämään oloa, toki niitä olisi saanut olla enemmän.
Rauanjoki ei ole erityisen suositeltava varsinkaan aloittelijoille, mutta jos elämään haluaa hiukan jännitystä ja selviytymisen meininkiä, niin tässäpä yksi vaihtoehto kumminkin!