Keyritynjoen koskia kanootilla

Toukokuun lopussa oli aika tehdä henkilökohtainen kevätretki oman veljen kanssa, ja nyt kohteena oli Rautavaaran ja Nilsiän rajajoki Keyritynjoki. 

Vesi oli laskenut parikymmentä senttiä pari viikkoa aiemmin tehdystä tarkastuksesta. Aamu oli aurinkoinen ja toukokuuksi hyvin lämmin.

Jalkauduimme tarkistamaan suurimmat kosket ja tekemään kulkusuunnitelmaa. Tässä Lehmikoski, reilun kilometrin mittainen.

Myllykoski, jossa vasemmalla näkyy pohjapato. 

Aikoinaan tästä on kulkenut maantie, jonka sillanrippeet ovat muistona.

Myllykosken alajuoksulla.

Myllykoskeakin tuumittiin rauhassa. Luulimme että pahimmat kosket oli nyt esikatsastettu.

Melominen aloitettiin Likolahdesta, Keyritynjärven eteläisimmästä lahdesta.

Joen tunnelma oli täydellinen.

Näimme monia majavanpolkuja ja runsaasti rentukoita ja valtavat punertavat penkereet mesimarjankukkia.
Mutta koimme myös yllättävän vaikean kosken, Hakopadonkosken, jota rantauduimme tarkastelemaan pitkäksi toviksi suunnitelmaa tehden. Sen verran siinä oli vaikeutta, jotta kun lopulta saimme sen laskettua juuri oikeaoppisesti ohjaillen, pääsi riemunkiljahdus helpotuksesta.

Hakopadonkosken jälkeen ja valtatie 75:n alitettuamme nousimme ansaitulle evästauolle rantapenkalle. Iltapäivän rauha lepäsi ympärillämme. Olimme puolimatkassa.

Rauhallista maisemaa, mielen rentoutusta, sukellusta yhdeksi luonnon kanssa.

Käki kukkui rannan puussa piilotellen.
Ja näkymät aukenivat aina vain täydellisinä eteemme.

Vielä ne kaksi koskea oli edessämme, joko tämän mutkan takana?

Kun Myllykoski ja Lehmikoski oli saatu sujuvasti lasketeltua kapeista väylistä 

väistellen rannan kaartuneita puita, olimme melkoisia voittajia.

Lehmikoski jäi solisemaan omaan tahtiinsa. Olimme ohittaneet kuusi koskea, kolme niistä kohtuullisen vaikeita. Mieli oli noussut pilviin. 

Luonto antoi meille reilulla kädellä energiaa jokiretken muodossa.

Loppumatka oli leppoisaa ja kiemuraista jokea viljapeltojen keskellä. Kielopenkat reunamilla olivat ällistyttävän runsaita.
Olimme kulkeneet reilut parikymmentä kilometriä Keyritynjärvestä Alaluostaan kanootillamme. Vaikka päivästä tuli pitkä autolla-ajomatkoineen niin väsymystä ei tuntunut. Sellainen eufoorinen tunnetila pysyi mielessä pitkään.

Retkestä kiitän veljeäni. Luonnon antaman onnentunteen tahtoisin välittää ja tarjota niille ihmisille, jotka haluavat luonnonläheistä vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa.

Savossa riittää luonnonrauhaa!

Neulamäen luontopolut

Neulamäen selänne on yksi Kuopion suosituimmista ulkoilu- ja virkistysalueista. Noin vuosi sitten sinne on uusittu kolme eri mittaista luontopolkua, jotka kulkevat suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualueella. Polkuja voi yhdistellä mielensä mukaan. Niin mekin teimme.

Helppokulkuinen polku alkaa Kolmisoppi-järven yhdestä kulmasta.
Matkan varrella on alueen luonnosta kertovia opastauluja.

Kolmisoppi-Neulamäen alue on jo 1800-luvun lopulta asti tunnettu monipuolisena lehto- ja kalliokasvillisuudestaan.

Vuorilammesta Kolmisoppeen laskeva puro on marraskuussakin mielenkiintoinen.

Kallioperän liikahdusten seurauksena muodostui murtumalinjoja,
joihin mannerjäätikkö aikanaan koversi rotkolaaksoja.

Vuorilampi ja sen puro ovat tällaisessa rotkolaaksossa. Lammen rannalla on tulipaikka retkeilijöiden käyttöön.

Suuri Neulamäki on noin 200m meren pinnan yläpuolella ja 120m Kallaveden pinnan yläpuolella.
Kuvassa Vuorilampi.

Kuljimme vanhan metsän polkua ja yhdistimme sen Neulamäen kiertoon. Suokorven läpi päästään pitkospuita pitkin. Neulamäen kierto on noin 5,6km pitkä.

Polku nousee kuivemmille rinteille.
Siirtolohkareet ovat kuin piilossa oleva kohtaamispaikka.

Ihastuttavat kallioimarteet eivät vähästä kylmästä hyydy.

Näistä lohkareista tulee väistämättä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä mieleen.

Vuoriperänniemen näköalapaikalta lounaaseen
näkyy mm. Haminalahden maisemia ja Kallavesi.

Pian olemme Tervaruukin ulkoilumajan lähellä avonaisessa maisemassa, jossa kesällä kukkii niittykukkaset ja läheisen rannan sorsat tulevat ruokailemaan.

Sitten alamme kiivetä Neulamäen jyrkimmälle osalle.

Tuulenpuuska suihkuttaa puiden lumia päällemme.

Neulamäen alue on muodostunut Suomen kallioperän vanhimmista kivilajeista, jotka ovat yli 2500 miljoonaa vuotta vanhoja. Pääasiassa alue on pohjagneissiä.

Vuorilammen koillisrannan korkea jyrkänne on osa 2km pitkää jyrkänneketjua. Kalliojyrkänteessä ja sen alla on useita luolia. Vuorilammen pää näkyy puiden takana tummana.

Lumista kuusikkoa voisi katsella näiltä näköalapaikoilta pitempäänkin,
mutta tuulinen sää vie eteenpäin.

Edelleen Vuorilampi siintelee tummana laaksossa ja kauempana Kallavesi.

Mäeltä laskeutumista on osin helpotettu puuportain. Sunnuntairetken aikana huomasimme, että ihmiset ovat löytäneet nämä polut ulkoilu- ja virkistymispaikakseen. Ja hienot on maisemat virkistäytyäkin!
Lehdon rehevät kasvit ja vanhan metsän lukuisat eläimet ovat taatusti elämyksellistä kokea yhdessä upeiden maisemien kanssa kesäiseen aikaan. Mutta poluille kannattaa lähteä aina kun vain pääsee.

Kotkanpolku "Pikku Pariisissa"

Viljavista pelloistaan, historiallisesta kartanokulttuuristaan ja hienostuneesta seuraelämästään aikanaan tunnetuksi tullutta Joroista on kutsuttu lempinimellä Pikku Pariisi. Vauraat viljelmät antoivat aihetta kehaista kotiseutua sanomalla: "Joroisista ollaan ja rahhoo on evväänä". Joroinen on Etelä-Savossa.

Kirkonkylän lähellä Kanavan liikunta-alueella, jossa on tanssilava, hyppyrimäki ja laavu, on Kotkanpolun lähtö- ja paluupaikka. Polku on 7 km pitkä ja kulkee Natura-alueella Kotkatharjun rinteillä ja laaksoissa.

Selkeästi merkitty polku pistää reippaaseen vauhtiin.

Syksyiset värit ovat herkullisia maastossa,
mutta keväällä polun varrella voisi nähdä mm. rauhoitettuja kangasvuokkoja
 ja muita harvinaisempia kasveja.

Rinteillä on useita muinaisrantoja, jyrkkiä rinteitä, pääte- je reunakasautumia ja sivuharjumuodostelmia.

Polku kiertää Kotkatjärven paikoin aivan rannan tuntumassa.

Oikealla puolen polkua nousee taas yksi jyrkkä rinne.
Maisema on hyvin kumpuilevaa.

Kotkatjärvi on kirkasvetinen ja rauhallinen. Rantoja ei ole pilattu mökkikirjolla.

Valo leikkii vaihtelevassa maastossa.

Järven toisessa päässä suoraan pohjoiseen
avautuu näkymät horisontissa kohti Varkautta.

Varjo ja valo ovat hyvin syvästi vastakkaisia.

Polusta on tehty lyhennetty versio uuden viitostien rakentamisen vuoksi, kun useita hiekkaharjuja joutui tien alle.

Harjulle nousussa kuljemme viilentävässä kuusikossa.

Kotkatharjun päällä polku on vaikuttava, molemmilla puolilla jyrkästi alas viettävät rinteet. Seitsemän kilometriä sujuu lopulta nopsasti, eikä ihme että polku on suosittu lenkkilijöiden keskuudessa.

Joroisten seutu on ilmastoltaan ja kasvuolosuhteiltaan suotuisa niin viljellyille kuin luonnonkasveille. Kotkanpolku keväisessä asussa linnunlauluineen on varmasti elämys. Lähde siis Metsänpiian mukaan bongaamaan lintuja ja harvinaisia kasveja heti ensi keväänä!